Tästä päivästä alkaen kunnilla ja aluehallintovirastoilla on käytössään uusia keinoja koronapandemian hillitsemiseksi. Taustalla ovat eduskunnan perjantaina hyväksymät muutokset tartuntautilakiin.

Tartuntatautilakia muutettiin niin, että viranomaiset voivat rajoittaa myös yksityisiä toimijoita. Kunnat ja aluehallintovirastot ovat voineet sulkea julkiset tilat kuten kirjastot ja museot jo paljon aikaisemmin, koska ne hallinnoivat niitä itse.

Nyt kunnat ja avit voivat rajoittaa asiakasmääriä omilla alueillaan myös yksityisissä liiketiloissa, kuten kuntosaleilla.

Lakimuutokset mahdollistavat myös julkisen liikenteen matkustajien määrän rajoittamisen puoleen. Tällöin esimerkiksi junat, bussit ja raitiovaunut täytettäisiin vain puolilleen.

Asiakasmäärän rajoittamisen lisäksi laki antaa mahdollisuuden sille, että yksityiset tilat voidaan sulkea määräajaksi kokonaan, jos tautitilanne ryöpsähtää pahaksi. Tilojen sulkeminen on kuitenkin viimeinen vaihtoehto.

Voitaisiinko jo tänään sulkea kylpylöitä tai kuntosaleja?

Lounais-Suomen aluehallintoviraston johtajan Heikki Mäen mukaan pohdinta ei ole vielä niin pitkällä, että hän voisi suoraan kertoa, syntyykö maanantaina päätöksiä. Valmistelu on kuitenkin tehty niin, että toimenpiteisiin voitaisiin ryhtyä mahdolliseti jo tänään.

– Olemme valmistelleet toimenpiteitä siten, että tartuntatautilain uusista pykälistä voidaan mahdollisesti ottaa käyttöön toimenpiteitä jo maanantain aikana, Mäki kertoi Ylelle sunnuntaina.

– Meidän asiakirjavalmistelumme on koko ajan tälläkin hetkellä käynnissä, ja meillä on toimeenpanokykyä jo maanantaina lähteä sitten jo päätöksiä tekemään.

Se, että näin on mahdollista tehdä, ei kuitenkaan suoraan tarkoita, että jo tänään suljettaisiin paikkoja tai ryhdyttäisiin muihinkaan toimiin.

– Omalta osaltani tulen varmaan käyttämään puheenvuoroja, joissa esitän, että päätöksiä tehtäisiin jo maanantain aikana.

Päätökset tehdään aluekohtaisesti

Heikki Mäki muistuttaa, että päätökset ovat virastokohtaisia. Toimenpiteissä voi siksi olla merkittävää vaihtelua virastojen välillä.

Aina ei myöskään ole tarvetta aluehallintoviraston tekemälle päätökselle, joka koskisi useaa kuntaa. Myös kunnan tartuntatautien torjunnasta vastaava toimielin voi ryhtyä oman kunnan tai kaupungin alueella toimiin.

Mäki ei vielä pysty vastaamaan kysymykseen siitä, kauanko mahdollisesti tehtävien päätösten toimeenpano kestäisi. Asiaa alkaa selkeytyä maanantaina.

Myös harkinta siitä, pitäisikö alueviranomaisten toimenpiteiden kohdistua laajemmin esimerkiksi tiettyyn toimialaan tai elinkeinoon vai voisiko toimenpiteitä osoittaa yksittäiseen toimijaan, kuten yritykseen, on yhä kesken.

– Tässä totean näin, että asia varmaan tarvitsee vielä juridista pohdintaa ja se tehdään sen päätöksen tullen, Mäki kommentoi.

Alueellinen tilanne arvioitava ennen päätöksiä

Ennen päätöstentekoa on harkittava alueelliset olosuhteet ja saatava sairaanhoitopiiriltä kannanotto alueen epidemiatilanteeseen.

Mäki kertoo, että ainakin Etelä-Suomen aluehallintoviraston alueella tehdään yhteistyötä niin, että Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) kannanotto ja lausuma alueen epidemiatilanteesta on viranomaisten käytettävissä jo maanantaina.

HUSin edustajat ovat jo julkisestikin tuoneet esille vaatimuksensa rajoitustoimien tiukentamisesta. Viimeksi johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi vaati eilisessä Ylen haastattelussa, että tiukempia koronarajoituksia otettaisiin käyttöön välittömästi.

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori kertoo Twitter-tilillään, että pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä arvioi uusien toimien käyttöä alkavalla viikolla.

Myös Lounais-Suomen aluehallintoviraston Heikki Mäki tunnistaa, että julkinen paine päätöksistä kohdistuu tällä hetkellä voimakkaimmin juuri Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriin, mutta myös Vaasaan, Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan.

Hän kuitenkin huomauttaa, että kaikilla näillä alueilla on merkittävää alueellista vaihtelevuutta tautitilanteessa. Päätöksiä tehtäessä on tarkasti harkittava olosuhteiden kokonaisuus ja se, miten laajalle alueelle päätös annettaisiin, jotta se ei ole suhteelllisuusperiaatteen vastainen.

– Eli se koskisi nimenomaan sitä aluetta ja sitä toimintaa, joka tässä arvioinnissa todetaan tarpeelliseksi.

Voit keskustella aiheesta 23.2.2021 kello 23 saakka.

Lue myös:

Maanantaista alkaen asiakasmäärää voi rajoittaa esimerkiksi kuntosaleilla, mutta ei ravintoloissa: missä koronarajoitusten kanssa nyt mennään?

Lue tästä, mitä Suomen siirtyminen tasolle 2 voisi käytännössä tarkoittaa koronaepidemian torjunnassa

Uusimmat tiedot koronaviruksesta