Lapin sairaanhoitopiirin infektioiden torjuntayksikkö ja Lapin aluehallintovirasto muistuttavat yhdessä ravintoloita pitämään huolta koronaturvallisuudesta hiihtolomien ja kevään sesonkien aikana.
Lomasesonkeina Lappiin tulee paljon matkailijoita alueilta, joissa koronavirustilanne on leviämisvaiheessa ja niissä esiintyy helposti leviävää ja nopeasti tarttuvaa virumuunnosta.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL:n) mukaan Suomessa epidemiatilanne on huolestuttavin Helsingissä ja Uudellamaalla, jossa tilanne tartuntojen osalta on kääntynyt jopa huonompaan suuntaan.
Lappiin tulee merkittävä osa hiihtolomalaisista juuri pääkaupunkiseudulta, ja THL:n mukaan Suomessa havaituista brittivirusmuunnostapauksista yli 70 prosenttia on todettu HUSin alueella.
Sekä asiakkaiden että työntekijöiden on syytä huolehtia turvallisuudesta
Lapin sairaanhoitopiirin infektioiden torjuntayksikkö ja Lapin aluehallintovirasto korostavat, että ravintoloiden on ohjattava työntekijöitään sekä asiakkaitaan noudattamaan epidemiatilanteen vuoksi annettuja suosituksia ja ohjeita.
Asiakkaita on muistutettava, että sairaana tai oireisena ei pidä tulla ravintolaan. Lisäksi muistutetaan, että kaikki ravintolassa olijat käyttävät kasvomaskeja ja noudattavat turvavälejä.
Lisäksi asiakkaille on annettava mahdollisuus huolehtia käsihygieniasta.
Aluehallintovirasto ja Lapin sairaanhoitopiiri kannustavat noudattamaan kasvomaskivelvollisuutta mahdollisimman laajasti Lapin ravintoloissa kevään aikana.
Suositellaan myös altistuneiden jäljittämisen helpottamista
Lapin aluehallintoviraston ja sairaanhoitopiirin mukaan osalla ravintoloista on jo nyt käytössä sovelluksia, jotka tartunta- ja altistustilanteissa helpottavat altistuneiden tavoittamista.
Ravintoloita kannustetaan tarjoamaan asiakkailleen sovelluksen käyttömahdollisuutta. Lisäksi muistutetaan, että asiakkaille suositellaan Koronavilkun käyttöönottoa.
Tällä hetkellä voimassa ovat tartuntalain mukaiset rajoitukset koronan leviämisen ehkäisemiseksi. Ne ovat voimassa helmikuun loppuun.
Lapin aluehallintovirasto julkaisee myöhemmin tietoa 1.3.2021 voimaan tulevista uusista ravintoloita koskevista rajoituksista ja velvoitteista.
Lapissa tulee voimaan yleisten kokoontumisten osalta 20 hengen kokoontumisrajoitus maanantaina. Samaan aikaan tulevat voimaan suositukset harrastustoiminnan keskeyttämiseksi yli 16-vuotiaiden osalta.
Lue lisää:
Lapin sairaanhoitopiiri siirtyy koronaviruksen kiihtymisvaiheeseen – yli 20 hengen tilaisuudet on kielletty maanantaista lähtien
Suomalaiset pitävät kiinni Lapin-lomistaan THL:n suosituksista huolimatta – peruutuksia hyvin vähän, ihmiset pakkautuvat juniin, lentokoneisiin ja busseihin