Yksi odotetuimmista puheenvuoroista on presidentti Joe Bidenin ensiesiintyminen Yhdysvaltojen liittolaisille Euroopassa.
Yle lähetti presidentti Bidenin, liittokansleri Angela Merkelin ja presidentti Emmanuel Macronin puheet suorina.
Voit katsoa puheet jutun pääkuvana olevasta tallenteesta.
Valkoinen talo kertoo puheen ennakkotiedoissa, että presidentti Biden korostaa demokratian puolustamisen tärkeyttä. Bidenin mukaan demokratia ei säily itsestään vaan sitä on puolustettava itsevaltiutta vastaan.
– Kun toimimme näin yhdessä demokraattisten liittolaistemme kanssa, olemme valmiita kohtaamaan kaikki haasteet, sanoi presidentti Biden puheensa ennakkotietojen mukaan.
Bidenin odotetaan korostavan myös liittollaisten yhteistä rintamaa kilpailussa Kiinan ja Venäjän kanssa.
Ennakkotietoja ja odotuksia Bidenin puheen sisällöstä voit lukea tästä kirjeenvaihtaja Iidan Tikan jutusta.
Koronapandemian vuoksi turvallisuuskokous on tänä vuonna virtuaalitapahtuma.
Voit katsoa koko lähetyksen ja presidentti Joe Bidenin puheen alla olevasta videosta:
kello 18.20: Münchenin turvallisuuskokous on edennyt valtiojohtajien puheenvuoroihin.
Ensimmäisenä puhuu Yhdysvaltain presidentti Joe Biden.
Ylen live-seuranta alkaa tästä, tervetuloa mukaan.
-Yhdysvallat on tullut takaisin ja transatlanttinen yhteistyö on tullut takaisin, aloitti presidentti Biden puheensa.
Emme voi enää keskittyä pelkästään kilpailuun muiden kanssa, vaan meidän on myös tehtävä yhteistyötä. Haluan tehdä selväksi, että Yhdysvallat haluaa tehdä yhteistyötä Euroopan kanssa.
– Samoin olemme valmiit yhteistyöhön Nato-liittolaisten kanssa. Pidämme kiinni Naton artikla viidestä eli puolustamme toisiamme.
Demokratia on elintärkeä, se on säilytettävä. Se ei säily itsestään vaan sitä on puolustettava, korostaa Biden. Se on paras vastaus tulevaisuuden haasteisiin, jatkoi Biden.
Biden: "Meidän on yhdessä vastattava Kiinan haasteisiin"
– Samoin meidän on yhdessä on vastattava Kiinan haasteisiin. Siitä tulee tiukka kamppailu. Kiinan hallituksen talouskeinoja vastaan on toimittava, meidän kaikkien on tehtävä niin yhteisillä säännöillä.
Kiinalaisia yrityksiä on kohdeltava samoin säännöin kuin meitä muitakin, jatkoi Biden puheessaan, joka etenee varsin ripeää tahtia aiheesta toiseen.
Venäjästä presidentti Biden sanoo, että meidän, siis demokratioiden, on toimittava niitä vastaan, jotka yrittävät normalisoida muiden painostamisen.
Venäjän presidentti Vladimir Putin yrittää heikentää eurooppalaisia liittolaisia. Siksi Ukrainan alueellisen itsenäisyyden puolustaminen on tärkeää, muistutti Yhdysvaltain presidentti.
Seuraavaksi presidentti Biden siirtyi koronapandemian käsittelyyn. Hän kertoi, että Yhdysvallat on tänään antanut kaksi miljardia dollaria Covax-ohjelmaan, jolla tuetaan köyhimpien valtioiden koronarokotuksia.
kello 18.37 Presidentti Biden lopetti puheensa muistuttamalla, että Yhdysvaltain jäsenyys Pariisin ilmastosopimuksessa on tullut tänään virallisesti voimaan.
Merkel korosti yhteistyötä
kello 18.35
Liittokansleri Angela Merkel korostaa puheensa alussa laajasti valtioiden monenkeskisyyden tärkeyttä ja viittaa presidentti Joe Bidenin puheeseen.
– Saksa on valmis kääntämään uuden sivun ja on valmis aloittamaan uuden transatlanttisen yhteistyön kappaleen, vakuutti Merkel.
Hän totesi, että yhteistyötä tarvitaan niin koronapandemian kuin ilmastonmuutoksen torjunnassa.
Puolustuspolitiikasta hän mainitsi lyhyesti, että Saksa pyrkii lähiaikoina nostamaan kahteen prosenttiin bruttokansantuotteesta maksuosuutensa Naton budjetissa.
Merkel ilmoitti, että Saksa on valmis pitämään joukkonsa Afganistanissa sovittua pitempään, jossa sillä taataan Afganistanille turvattu tulevaisuus.
Suhtautumisessa Kiinaan on Merkelin mukaan löydettävä yhteinen linja - Kiina on haaste meille kaikille, hän lopetti puheensa.
Macron puolusti rokotediplomatiaa
Kello 18.53: Nopeasti etenevissä puheissa on nyt vuorossa Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Myös hän puhuu videoyhteyden kautta.
Myös presidentti Macron aloitti puheensa keskittymällä valtioiden ja järjestöjen yhteistyön tarpeellisuuteen.
Macron sanoo, että Euroopan ja Yhdysvaltojen haaste on tarjota yhdessä apu Afrikan maille koronarokotteiden järjestämiseksi.
– Jos me emme sitä tee, niin Venäjä ja Kiina toimittavat rokotteet Afrikalle, arveli Macron.
Macron mainitsi vain lauseella Venäjän muodostaman haasteen muulle maailmalle.
Presidentti Macron päätti puheenvuoronsa kello 19 ja alkoi ottaa vastaan kysymyksiä kansainväliseltä yleisöltä.
Euroopan puolustusta koskevaan kysymykseen Macron vastasi, että Euroopan on alettava Naton ohella huolehtia omasta puolustuksestaan eikä jäädä liiaksi kiinni Yhdysvaltojen tukeen. Macronin mukaan tämä vahvistaa myös Naton asemaa, ei heikennä sitä.
Lopetamme tähän Münchenin turvallisuuskokouksen suoran seurannan.