Maakuntakohtaiset rajoitukset sisätilojen joukkueurheiluun ovat tuoneet kosolti haasteita seuroille. Yhdeksi ratkaisuksi on ilmennyt koronasuositusten kiertäminen pelipaikkakuntaa vaihtamalla.

Tampereen Classicin B-poikien SM-sarjan ottelu Happeeta vastaan pelataan ensi lauantaina poikkeuksellisesti Jyväskylässä. Kohtaaminen on kuitenkin merkitty virallisesti Classicin kotiotteluksi.

Samoin 30. tammikuuta Jyväskylässä pelattiin Classicin A-tyttöjen SM-sarjan "kotiottelu" O2-Jyväskylää vastaan.

Pirkanmaalla 12–19-vuotiaiden sisäliikuntaryhmissä saa olla korkeintaan kymmenen henkilöä. Rajoitus estää ikähaarukkaan kuuluvien juniorien salibandyottelujen pelaamisen.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin koronanyrkki päätti 15. helmikuuta, että lasten ja nuorten harrastustoimintaa ei ole tarve rajoittaa kuntien sisällä. Rajoitukset urheilu- ja seuratoimintaan olivat voimassa Keski-Suomessa hetkellisesti helmikuun kahden ensimmäisen viikon ajan.

Salibandyliiton voimassa oleva ohjeistus juniorisarjoille kuuluu: "Otteluita pelataan, jos otteluiden molemmat joukkueet tulevat sellaiselta alueelta, jolla pelaaminen on sallittua". Sama linjaus oli voimassa jo tammikuussa, jolloin ohjeistus päivitettiin viimeksi.

Vain Classic on siirtänyt ottelusijaintejaan

Marraskuun lopulla valtakunnalliset salibandyn juniorisarjat aloittivat noin kahden kuukauden tauon. Juniorisarjoja alettiin pelata jälleen tammikuussa, mutta vain paikoitellen ja erityisjärjestelyin.

Yle kysyi Salibandyliitolta näkemystä pelisäännöistä ja tavoista, joilla valtakunnallisten juniorisarjojen kausia viedään eteenpäin korona-aikana.

Mikä on Salibandyliiton kanta SM-junioriotteluiden siirtämisestä pelattavaksi virallisen vierasjoukkueen kotihalliin, koska kotijoukkueeksi merkityn joukkueen maakunnassa ei voi pelata koronarajoitusten vuoksi?

– Tampereella vastaava käytäntö on ollut myös muissa palloilulajeissa. Toki salibandyssä siirroissa on kyse toistaiseksi yksittäistapauksista, kertoo Salibandyliiton kilpailupäällikkö Ari Vehniäinen.

Pitääkö juniorijoukkueiden pyytää aina lupa Salibandyliitolta, kun ottelu halutaan siirtää toisessa maakunnassa pelattavaksi?

– Kotijoukkue voi anoa Salibandyliitolta mahdollisuutta pelata kotiottelu paikkakuntansa ulkopuolella. Lisäksi vastustajan tulee hyväksyä kotijoukkueen ehdotus. Kotijoukkue ehdottaa ottelun siirtoa Salibandyliiton sarjavastaavalle ja vierasjoukkueelle. Jos vierasjoukkue kuittaa tämän, Salibandyliiton kilpailusektori tekee päätöksen tapauskohtaisesti.

Montako Salibandyliiton alaista juniorijoukkuetta on Classicin lisäksi siirtänyt kotiottelujaan pelattavaksi eri maakunnassa?

– Ei ole muita.

Hallituksen tavoitteena on saada lasten ja nuorten pelit käyntiin valtakunnallisesti huhtikuun alkuun mennessä. Salibandyliitto päätti jatkaa pelejään jo nyt, mahdollisuuksien puitteissa.

Miten käynnissä olevaa juniorisarjojen kautta aiotaan jatkaa?

– Salibandy on valmis jatkamaan kautta toukokuun loppuun saakka. Tahtotilana on, että mestaruudet valtakunnallisesti ja alueellisesti saadaan siihen mennessä ratkaistua. On selvää, että pelimäärät ja -systeemit sopeutetaan jäljellä olevaan aikaan. Ketään ei pakoteta mukaan ja ketään ei pudoteta siksi, ettei halua jatkaa pelejään, selventää Salibandyliiton toiminnanjohtaja Pekka Ilmivalta.

Toiminnanjohtaja lisää, että Salibandyliitolle on tullut paljon yhteydenottoja seuroilta, harrastajilta ja harrastajien vanhemmilta, jotka puoltavat pelien täysipainoista jatkamista.

– Uhkana on, että kohta jo kaksi kautta on mennyt ohi. Miksi harjoitella, panostaa ja käyttää satoja tunteja aikaa, jos ei pääse kilpailemaan?

Jopa puolet harrastajajunnuista lopettanut

Classicin junioripäällikkö Irina Peltola alleviivaa joukkueiden toimivan tarkasti Salibandyliiton toimintaohjeiden varassa.

Onko ajatuksena pelata jatkossakin Classic-juniorien kotiotteluita lähimaakuntien vastustajien tiloissa?

– Tätä täytyy selvittää liiton kautta: missä on mahdollista pelata ja missä ei.

Millaisia hygieniaohjeita juniorijoukkueet on ohjeistettu käyttämään vieraspelimatkoilla?

– Meillä on ohjeistus, joka on koonti Olympiakomitean ja Salibandyliiton ohjeista.

Missä määrin poikkeusolojen aika on tuonut Classicin poikien ja tyttöjen juniorijoukkueissa pelaamisen lopettamisia?

– Harrastajista on lopettanut noin 50 prosenttia. Kilpajunioreista on lopettanut ikäluokista riippuen 10–15 prosenttia.

Lapsille suunnattu Classic talvileiri on tarkoitus järjestää Tampere Areenalla 1.3.–5.3. Tapahtuman kohtalo on kuitenkin vielä vaakalaudalla.

Miltä talvileirin toteutumisen todennäköisyys näyttää tällä hetkellä?

– Arvioimme tilanteen ensi viikolla. Hiihtolomaleiriä on vaikea siirtää, joten jos se ei toteudu, niin talvileiri perutaan. Ilmoittautuneita on tullut suhteellisen vähän. Osallistujamäärän rajoitus on 20–40 henkilöä per kenttä ja 10 henkilöä per kenttäpuoli.

Mitä mieltä olet rajoituksista, jotka kohdistuvat nuorten joukkuelajien pelaamiseen? Keskustelu aiheesta on auki 20.2. kello 23 asti.

Lue lisää:

Koronanyrkki: pelimatkoja vältettävä Keski-Suomessa ainakin kahden viikon ajan – "On jokaisen vastuulla, että ei lähdetä hölmöilemään", sanoo johtajaylilääkäri

Monessa urheiluseurassa on käynyt korona-aikana harrastajakato – Oulussa joissain seuroissa jopa kolmannes junioripelaajista lopettanut