Moni pitkään valmisteltu, koronatoimia helpottava esitys liikahti perjantaina eteenpäin. Kaikki liittyvät tartuntatautilain eri pykäliin.
Hallitus on saanut valmiiksi esityksen rajoilla kuten lentokentillä ja satamissa tapahtuvasta koronatestauksesta.
Vastuuministeri, perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) kertoi tiedotustilaisuuden aluksi, että koronan tartuntamäärät ovat nousussa Suomessa. Etenkin Uudellamaalla ja muuntoviruksen suhteen tilanne on huolestuttava.
Kiurun mukaan nykyiset rajoitustoimet eivät enää riitä kaikilla alueilla. Tänään eduskunnassa hyväksytyt tartuntatautilain muutokset antavat uusia työkaluja kunnille ja aluehallintovirastoille.
– Nyt kentällä on hyvä kääriä hihat ja ottaa uudet toimet alueilla käyttöön, Kiuru sanoo.
Ministerin mukaan toimia tukee tulevaisuudessa myös pakollinen koronatestaus rajoilla.
Testistä kieltäytyjälle sakkoa tai vankeutta
Tartuntatautilain muutoksessa sovitaan, miten Suomeen tulijat koronatestataan. Tarkoitus on estää matkailijoiden tuomat koronatartunnat.
Tällä hetkellä rajatestaus on perustunut vapaaehtoisuuteen, ja moni Suomeen tulija on jättänyt testin väliin.
Esityksessä aluehallintoviraston oikeutta määrätä ihminen pakolliseen terveystarkastukseen laajennetaan koskemaan myös kuntien ja sairaanhoitopiirien tartuntatautilääkäreitä.
Avien päätös pakollisen terveystarkastuksen määrämisestä koskee esityksessä yksittäistä tai useampaa henkilöä. Esimerkiksi koko lentokoneellinen ihmisiä voidaan määrätä testiin. Kuntien ja sairaanhoitopiirien lääkärien pakkotestioikeus koskee vain yksittäistä ihmistä.
Johtaja Jari Keinänen sosiaali- ja terveysministeriöstä kertoi, että nyt esitellyt lainmuutokset ovat pysyviä.
– Alueilla pystytään tekemään joustavammin päätöksiä sen hetkiseen tautitilanteeseen nopeasti reagoiden, Keinänen sanoo.
Jos ihminen kieltäytyy pakollisesta terveystarkastuksesta, hänelle voidaan rikoslain mukaan määrätä terveydensuojelurikkomuksesta sakkoa tai enintään kolme kuukautta vankeutta.
Tartuntatautilääkärit voivat ohjata testistä kieltäytyvät myös karanteeniin tai määrätä eristykseen.
Matkailijat voivat vapautua testistä, jos heillä on tuore negatiivinen koronatestitodistus, he ovat sairastaneet taudin tai heidät on todistetusti rokotettu.
– Terveydenhuollon ammattilainen arvioi aina paikan päällä esimerkiksi lentokentällä, tarvitseeko yksittäinen matkustaja testiä ja mahdollisten todistusten sisältöä, Keinänen kertoo.
Negatiivista ennakkotestiä ei voida vaatia
Jari Keinäsen mukaan matkustajilta ei voitu perusoikeudellisista syistä vaatia negatiivista testiä jo ennen Suomeen tuloa.
Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) on pelännyt, että satamat tulevat ruuhkautumaan, kun terveydenhuollon työntekijät tekevät testejä ja tarkastavat todistuksia laivalliselta matkustajia.
Esitys ei koske vain rajojen testausta vaan esimerkiksi myös tietyn työpaikan kaikki työntekijät voidaan määrätä pakkotestiin.
Hallituksen esityksen mukaan yleisvaaralliseen tartuntatautiin sairastunut on myös velvollinen antamaan tietoja mahdollisen altistumisen tai tartunnan ajankohdasta terveydenhuollon ammattilaisille.
Jo perusteltu epäily sairastumisesta tai taudille altistumisesta riittää velvollisuuden syntyyn.
Muutosten on tarkoitus tulla voimaan jo huhtikuun alussa. Esityksen pitää vielä läpäistä eduskunnan valiokunnat.
Moni EU-maa on rajoittanut matkustusta. Myös Suomella on voimassa tiukat ohjeet, ketkä Suomeen pääsevät. Suomi on tarkastanut EU-sisärajoilla matkustajat viime keväästä lähtien.
Ministeri Kiurun mukaan matkustusrajoitusten lievennyksiä voidaan arvioida sitten kun rajatestaus on saatu kuntoon.
Lue lisää: Viron pääministeri Kaja Kallas toivoi vierailullaan lievennyksiä työmatkaliikennettä haittaaviin matkustusrajoituksiin
Oikeuskansleri esitarkastanut muutokset
Rajoilla tapahtuvasta testauksesta sopiminen on ollut lainsäädännöllisesti vaikeaa.
Perustuslakivaliokunta palautti hallituksen esityksen viime syksynä eduskunnasta takaisin valmisteluun, koska se piti sitä kelvottomana.
Oikeuskansleri Tuomas Pöystin mielestä tartuntatautilain muutos pakkotestauksen osalta on tarpeellinen koronaviruksen torjunnan näkökulmasta.
– Laki on ehdottaman tarpeellinen. Se on sääli, että lain valmisteleminen on kestänyt näinkin kauan. Laki olisi tarvittu jo hyvissä ajoin. Tarve on ollut tiedossa jo viime vuoden huhtikuusta lähtien, Pöysti sanoo Ylelle.
Koronaviruksen torjuminen on myös viranomaisten oikeudellinen velvollisuus, Pöysti muistuttaa.
Oikeuskanslerin mielestä lakiesitys on oikeasuhtainen. Eduskunnan perustuslakivaliokunta lopulta arvioi lakimuutoksen perustuslainmukaisuuden.
Kiuru: Viestinnässä tapahtuu virheitä, tarkoitus hyvä
Ministeri Kiuru kommentoi myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) eilistä suositusta ravintoloiden sulkemisesta ja Uudenmaalta matkustamisesta.
Nykyiset pykälät eivät salli ravintoloiden sulkemista kuin vasta valmiuslain käyttöönoton jälkeen.
Kiurun mukaan koronatoimia koordinoi yli 160 viranomaista, joten välillä viestinnässä tapahtuu virheitä, vaikka tarkoitus on hyvä.
Ylen tietojen mukaan sosiaali- ja terveysministeriö olisi pitänyt THL:n johdolle kurinpalautuskokouksen torstaina.
THL suositti eilen, että pääkaupunkiseudun baarit, pubit ja yökerhot suljettaisiin maaliskuun puoliväliin asti. Syynä ovat ravintoloista lähteneet tartuntaketjut ja tartuntojen nousu erityisesti 19–34-vuotiaiden ikäryhmässä.
Lue lisää viestintäsotkusta: Hallitus hermostui THL:n ravintola- ja hiihtolomatiedottamisesta – THL:n Tervahauta: Emme voi jäädä katselemaan, virustilanne voi karata käsistä
Avien ja kuntien uudet toimivaltuudet voimaan maanantaina
Toinen tärkeä liikahdus viime keväästä valmisteltu tartuntatautilain muutos, jonka eduskunta hyväksyi perjantaina.
Muutokset antavat kunnille ja aluehallintovirastolle enemmän valtaa määrätä rajoituksia alueellaan. Sen nojalla esimerkiksi liiketilojen asiakasmääriä ja käyttöä voidaan rajoittaa ja kuntosaleja ja kylpylöitä sulkea.
– Tilojen sulkeminen on aina viimesijainen keino. Tällä hetkellä ei olla tällaisessa tilanteessa, että heti maanantaina pitäisi määrätä sulkemisia, mutta tilanne elää ja alueviranomaiset tekevät päätökset, hallitusneuvos Kirsi Ruuhonen STM:stä painottaa.
Pahoin viivästyneen muutoksen voimaantuloa on kiirehditty. Muutokset tulevat voimaan jo 22. helmikuuta eli ensi maanantaina. Alun perin niiden piti tulla voimaan vasta maaliskuun alussa.
Aluehallintovirastot ja kunnat voisivat jo ensi viikolla alkaa rajoittamaan esimerkiksi yksityisten tilojen asiakasmääriä. Myös julkisen liikenteen matkustajamääriä voidaan lain mukaan rajoittaa puoleen.
Syntyykö ravintolarajoitusten tiukennuksista esitys?
Kolmas hallituksen hanke, josta odotetaan esitystä koskee ravintoloiden rajoitusten tiukentamista.
Ravintoloiden rajoituksia säädellään myös tartuntatautilaissa. Pykälää olisi siis muutettava, mutta poliittisen sovun löytäminen ravintoloiden aukioloajoista ja asiakasmääristä on ollut vaikeaa.
Asiasta on ministeri Kiurun mukaan neuvoteltu jälleen perjantaina. Kiuru sanoi olevansa toiveikas ratkaisujen löytämiseksi ja ennakoi valmista tulevan lähipäivinä.
Voit keskustella aiheesta lauantaihin kello 23 asti.
Lue lisää:
Lue uusimmat tiedot koronapandemista
Hallitus hermostui THL:n ravintola- ja hiihtolomatiedottamisesta – THL:n Tervahauta: Emme voi jäädä katselemaan, virustilanne voi karata käsistä
Kiurun mukaan THL tulee esittämään tasolle 2 siirtymistä: "Päivien kysymys" – Saarikko yllättyi THL:n toiveesta sulkea pääkaupunkiseudun ravintolat
Marin: Kireämpiä rajoituksia joudutaan ottamaan käyttöön – myös tapahtuma-alan ahdinko ja lastensuojelu puhuttivat eduskunnan kyselytunnilla
THL:n suositus: Pääkaupunkiseudun baarit ja yökerhot kiinni – baareista ja yksityistilaisuuksista lähtenyt useita laajoja tartuntaketjuja
Koronakoordinaatioryhmä päätti: pääkaupunkiseudun rajoitukset jatkuvat, toinen aste rajatusti lähiopetukseen: "Haitat ylittävät etäopetuksen hyödyt"
Viron pääministeri Kaja Kallas vetosi Sanna Mariniin Helsingissä: "Toivon, että negatiivisella koronatestillä saisi matkustaa Virosta Suomeen"