Suurimmassa osassa Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntia on alettu rokottaa riskiryhmiin kuuluvia.
Terveyden ja hyvinvoinnin mukaan rokotusjärjestyksessä ensimmäiseen riskiryhmään 1 kuuluvat 16–69-vuotiaat, joilla on vaikealle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus tai tila.
Sellaisia ovat lääkehoitoinen tyypin 2 diabetes, syöpätaudit, vaikea keuhkosairaus, vaikea munuaissairaus, elinsiirrot, immuunijärjestelmän häiriö ja Downin oireyhtymä.
Sairaanhoitopiirin riskiryhmäläisistä on laadittu lista, jonka tiedot toimitetaan terveyskeskuksiin. Kaikkiaan riskiryhmäläisiä on alueella 13 000.
Rokotteita tullut luvattua vähemmän
Pullonkaulana sairaanhoitopiirin rokotuksissa on yhä rokotteiden saatavuus, joka kangertelee jatkuvasti. Sairaanhoitopiirin koronakoordinaatioryhmä totesi torstaina, että rokotteita on saatu alueelle luvattuja määriä vähemmän.
Myös tieto rokotteiden viivästymisestä on tullut viime hetkillä. Kokouksessa tuotiin esille myös huoli siitä, että kun kunnissa ei viivästymisien vuoksi ole voitu kansalaisia rokottaa niin paljon kuin mihin oli varauduttu.
Tilanteen takia rokotuspuhelimet ovat monin paikoin ruuhkautuneet pahoin.