Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueesta on löytynyt jo viisi koronavirustartuntaa Ruotsin EHT-turnauksen jälkeen. Leijonien lääkäri Matti Lehtovirta vahvistaa Yle Urheilulle, että tartuntoja on todettu kolmella pelaajalla ja kahdella muuhun henkilökuntaan kuuluvalla.
Koronatapauksia on ilmennyt myös Tshekin ja Ruotsin joukkueissa.
Koronavirustartuntoja voi löytyä lisää, sillä Lehtovirran mukaan joukkueen jäseniä on ohjeistettu käymään koronatestissä omalla paikkakunnallaan, vaikka pelaajilla ei olisi oireita.
Leijonat osallistui viime viikonloppuna Ruotsin EHT-turnaukseen. Jääkiekkoliitto kertoi maanantaina, että Leijonien joukkueen pelaajalla on todettu koronavirustartunta, mutta pelaajalla ei ollut oireita. Tartunta paljastui turnauksen jälkeen lentokentällä otetussa koronatestissä.
Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Matti Nurminen kommentoi aiemmin joukkueen ensimmäistä koronatapausta Yle Puheen Jääkiekkokierroksella. Hän piti tapausta valitetavana, mutta ei allekirjoittanut EHT-turnauksen saamaa kritiikkiä.
– Äänekkäintä kritiikkiä olen nähnyt lähinnä vain parilta median edustajalta. EHT:llä on erittäin merkittävä rooli suomalaisessa pelaajakehityksessä ja sen tuotannossa. Tiedämme kaikki, kuinka merkittävä hyppy on kansallisen liigan huipulta kansainväliselle huipulle. EHT on tärkeä palikka tässä kokonaisuudessa, Nurminen kommentoi.
Leijonien uusista koronatartunnoista uutisoi ensimmäisenä sanomalehti Kaleva.
Uutista päivitetty kello 20.09: lisätty tieto vahvistetuista tartunnoista.
Lue myös:
Leijonien lääkäri selittää koronatartuntojen sumaa – kuplan puhkeamisen syytä mahdotonta selvittää: "Siellä on aina heikkoja kohtia"
EHT-koronakuplan pettämistä harmitellut Jääkiekkoliiton pomo ymmärtää vain yhden liigaseuroilta tulleen kritiikin – Ylen asiantuntijalla ratkaisu kiperään kipukohtaan
EHT-turnauksen koronakupla puhkesi, Leijonien joukkueessa koronatartunta