Ilmajoen terveyskeskuksen akuuttiosaston koronatartunnoista on aiheutunut altistumisia palveluyksiköissä JIK-alueella.

Mielenterveyskuntoutujien asumisyksikkö Punaisen tuvan kaikki asukkaat ja osa henkilökuntaa on asetettu karanteeniin korona-altistumisen vuoksi Jurvassa.

Myös Hirvinummen kehitysvammaisten asumisyksikössä Kurikassa on todettu korona-altistumisia. KVPS Tukena oy:n omistamassa yksikössä henkilökuntaa ja asukkaita on altistunut kahdelle koronapositiiviselle henkilölle. Karanteenissa on 9 asukasta ja 8 henkilökuntaan kuuluvaa.

Jäljet johtavat Ilmajoelle

Kaikki altistuneet liittyvät Ilmajoen akuuttiosaston tilanteeseen. Jurvassa oli vieraillut yksi myöhemmin koronapositiiviseksi testattu henkilö ja Kurikassa peräti kaksi henkilöä. Karanteenien lisäksi asumisyksiköiden henkilökunta ja kaikki asukkaat on testattu koronaviruksen varalta.

Punaisen tuvan toimintaa jatketaan sijaisjärjestelyin. Hirvinummessa on toistaiseksi vierailukielto.

Hirvinummessa 12.2. jälkeen vierailleita pyydetään tarkkailemaan oloaan ja hakeutumaan heti testeihin, jos oireita ilmenee.