Eduskunta keskusteli torstaina hallituksen esityksestä, jolla se pyrkii puuttumaan sähkön siirtohintoihin.
Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) perusteli hallituksen esitystä muun muassa hallitusohjelmalla, jossa luvataan puuttua siirtohintojen nousuun.
– Hallitus tuo nyt eduskuntaan esityksen, jolla pyrkii puuttumaan sähkön siirtohintojen kohtuuttomaan nousuun. Hallituksen lakiesitys leikkaa roimasti sähköverkkoyhtiöiden tuottoja, Lintilä sanoi eduskunnassa.
Hallituksen esityksessä yhtiöt voisivat hakea sitoutuneelle pääomalle jatkossa neljän prosentin tuottoa, kun viime vuonna vastaava luku oli 5,73 prosenttia.
Työ- ja elinkeinoministeriön laskelmien mukaan verkkoyhtiöt voisivat ensi vuonna laskuttaa asiakkailtaan 350 miljoonaa euroa vähemmän kuin viime vuonna.
– Hallituksen lakiesitys leikkaa roimasti sähköverkkoyhtiöiden tuottoja. Se hillitsee tehokkaasti siirtomaksujen nousua ja kääntää siirtohinnat laskuun, Lintilä totesi.
Lakiesitys on kerännyt myös paljon kritiikkiä osakseen. Esimerkiksi kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman on kritisoinut sitä, että uusi malli sallii vanhojen tuoton alijäämien laskuttamisen tulevaisuudessa.
Vestmanin ja julkisuudessa esitettyjen laskelmien mukaan yhtiöt voisivat laskuttaa miljardin euron verran laskennallisia tuottoalijäämiä myöhemmin.
Elinkeinoministeri Lintilän mukaan näihin alijäämiin ei voida puuttua takautuvalla lainsäädännöllä. Hänen mukaansa muutokset ihmisten sähkölaskuissa näkyvät viimeistään vuonna 2028.
– Vaikutus asiakkaiden sähkölaskussa on huomattava. Esimerkkilaskelmissa omakotitalossa asuvan lasku pienenee noin 90 euroa tai jopa 230 euroa, jos talo on sähkölämmityksessä, Lintilä totesi.
"Esitys jättää toivomisen varaa"
Kokoomuksen kansanedustaja Arto Satonen piti hyvänä, että hallitus on tuonut esityksensä eduskuntaan. Hänen mukaansa on kuitenkin eri asia, onko esitys riittävä.
– Vielä ei toki tiedetä, johtaako tämä siihen, että kohtuuttomista tuotoista päästään kohtuullisiin tuottoihin. Ja tietysti ihmettelemme sitä, että muutoksia ei tehdä lakipykäliin, vaan mennään Energiaviraston kautta, Satonen sanoi.
Satonen viittasi kokoomuksen pelkoon siitä, että sähköverkkoyhtiöt voivat jatkossa kiistää valvontamallin muutokset valituksella markkinaoikeudessa.
Kokoomus omassa mallissaan kirjaisi valvontamallin reunaehdot suoraan lakiin. Hallituksen esityksessä suurempi rooli jää Energiavirastolle.
"Ihminen on viisaimmillaan jälkikäteen"
Hallituspuolueiden edustajista Hannu Hoskonen (kesk.) ja Paavo Arhinmäki (vas.) muistuttivat siitä, kenen johdolla valtionyhtiö Fortum myi sähkönjakeluverkkonsa Carunalle vuonna 2013.
– Pitää muistaa, kuka silloin oli pääministerinä, kokoomuksen Jyrki Katainen. Kuka oli silloin elinkeinoministerinä, joka vastasi sähköverkoista, kokoomuksen Jan Vapaavuori. He molemmat sanoivat ministeriaitiossa, että hinnat eivät nouse, Arhinmäki sanoi.
Arhinmäen mukaan hallituspuolueista ainoastaan vasemmistoliitto esitti silloin vastalauseen talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa.
Keskusta oli tuolloin oppositiossa. Hoskonen sanoi tänään eduskunnassa, että ihminen on yleensä viisaimmillaan jälkikäteen.
– Ymmärrän kokoomuksen puheenvuoroissa eräänlaisen jälkiviisauden maun. Senkin ymmärrän, että ihminen on yleensä viisaimmillaan jälkikäteen, Hoskonen totesi.
Hoskosen mukaan luonnollisten monopolien myynti ulkomaille on aina riski.
"Kansalaisaloite laittoi hallitukseen vipinää"
Perussuomalaisten kansanedustaja Toimi Kankaanniemi nosti esille kansalaisaloitteen, joka niin ikään pyrkii hillitsemään sähkön siirtohintojen nousua.
Eduskunta käsittelee kansalaisaloitetta vielä torstai-iltana.
– Uskon kyllä, että hallituskin olisi tuonut esityksensä jossakin vaiheessa, mutta kansalaisaloite on hyvä siinä mielessä, että se panee hallitukseen vipinää, Kankaanniemi sanoi.
Kankaanniemen mukaan siirtohintojen nousuun pitää puuttua, vaikka se on hankalaa. Hankalan siitä tekee se, yhtiöt ovat alueellaan monopoliasemassa.
Vestman: Hallitus on tullut kokoomuksen linjalle
Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman totesi, että Fortumin sähköverkkojen myynti aikanaan oli virhe.
Vestaman kuitenkin muistutti, ettei Fortum myynyt kaikkia sähköverkkoja Suomessa Carunalle.
– Minun kysymykseni on, miten Hirvensalmella asuvaa senioria, joka lämmittää omakotitaloaa sähköllä, olisi auttanut se, että Fortumin verkot olisi jätetty myymättä? Ei mitenkään.
– Hänen verkkoyhtiönsä, joka on keskustalaisten kuntien omistuksessa, olisi silti korottanut siirtohintoja, Vestman sanoi.
Vestmanin mukaan julkinen monopoli voi samalla tavalla olla ahne kuin yksityinen monopoli. Olennaista on se, miten niitä säännellään.
Vestman on ollut keskeisessä roolissa kokoomuksen lakialoitteessa, jolla pyritään myös puuttumaan siirtohinnoihin.
Lintilä: Kannattaa tehdä esityksiä, jotka menevät läpi
Elinkeinoministeri Lintilä puolusti haliltuksen esitystä sillä, että se menee varmasti läpi. Ensinnäkin elinkeinoministeri sanoi, ettei muutoksia määritellä laissa, koska EU:n lainsäädäntö asettaa tälle rajoitteita.
– Tämä on hyvin yksiselitteinen ja tämä on tullut valmistelun aikana selville. Se hyvin aukottomasti kerrotaan hallituksen esityksessä, Lintilä totesi.
Lintilän mukaan kokoomuksen lakiesityksen ja kansalaisaloitteen suurimmat ongelmat olisivatkin siinä, etteivät ne menisi läpi.
– Oltaisiin tilanteessa, ettei kahteen tai kolmeen vuoteen tapahtuisi mitään muutosta. Tässä kannattaa pelata varman päälle, Lintilä sanoi.
Lue lisää:
Yle tutki: Sähkön siirtohintojen raju nousu johtui yllättävästä syystä – valvojan tekemä muutos koitui kalliiksi kuluttajille
Analyysi: Sähköverkkoyhtiöiden valvonnasta paljastui sokea piste
Kohtuuttomia laskelmia