Heti aamuyhdeksästä lähtien asteli yli 80-vuotiaita hämeenlinnalaisia Verkatehtaan ovista sisään kellon tarkkuudella. Mukana oli joko omaishoitaja tai saattaja. Heidän toivottiin saapuvan paikalle vain viisi minuuttia ennen netissä annettua rokotusaikaa.

Valtaosalle ikäihmisistä rokotuksen ottaminen oli tuttua jo vuosikymmenien takaa.

– Tuberkuloosilta suojaavalla Calmette-rokotuksella aikoinaan aloitin Pudasjärvellä ja sen jälkeen on kaikki otettu, mitä Hämeenlinnassa on ollut tarjolla, sanoi piikkiä hakemaan tullut hämeenlinnalainen Arvo Veteläinen.

Hän oli saapunut Verkatehtaan rokotuskeskukseen netissä tehdyn ajanvarauksen kautta.

Mukana oli saattajana oma tytär.

– Hyvä, että saadaan isä tässä ensimmäisenä suojattua ja omaa vuoroa jäädään sitten tietysti odottamaan, Merja Veteläinen totesi.

Mikä on teho ja mitkä sivuvaikutukset?

Syväpakasteena Belgiasta Suomeen tuodun Pfizerin ja Biontechin koronarokotteen teho on mietityttänyt Veteläisiäkin.

– Onko rokotteella se luvattu teho, ja mitkä ovat sivuvaikutukset, ne kaksi asiaa arveluttavat. Mutta rohkea rokan syö, Arvo Veteläinen naurahti, ennen kuin Tavastialla opiskeleva Milla Rannetmaa tuli hakemaan miehen rokotuskoppi kolmoseen. Kaikkiaan koppeja on lasipihalle rakennettu seitsemän, joista viidessä oli torstaina toimintaa.

Kolmen päivän aikana Verkatehtaalla rokotetaan päivittäin 350 ikäihmistä. Kaikkiaan Hämeenlinnassa asuu noin 4 600 yli 80-vuotiasta. Torstaina rokoteruletti näytti pyörivän suunnitellusti. Aikataulussa oltiin välillä jopa edellä arvioidusta tahdista.

Tiskille ei kannata tulla koettamaan onneaan

– Tänne kun tulee rokotetta hakemaan, niin ensin ilmoittaudutaan tiskillä ja sitten jäädään odottamaan tänne ravintolan puolelle. Sieltä haetaan erikseen rokotuspisteisiin ja sen jälkeen seurataan vartin ajan rokotteen saaneen tilaa, kertoo palvelupäällikkö Heli Haapala Hämeenlinnan kaupungilta.

Paikalla on päivittäin 25 järjestäjää. Heitä ovat vartijat, terveydenhuollon ammattilaiset, opiskelijat ja SPR:n vapaaehtoiset.

Yksi heistä on SPR:n Hämeenlinnan osaston puheenjohtajaTarja Lindstedt. Hän joutui torstaina käännyttämään muutaman vanhuksen, jotka tulivat koettamaan onneaan ilman ajanvarausta.

– He tulivat kysymään, että pääseekö rokotukseen ilman ajanvarausta, mutta valitettavasti jouduimme käännyttämään heidät pois.

Nyt koronarokotteen ottaneet saavat toukokuun puolessa välissä tehostepiikin.

Taas uskaltaa mennä kauppaan

Rokotteen toivotaan helpottavan paluuta arkeen.

– Eipä se nyt paljo tästä muutu tällaiselle yksineläjälle. Se merkitsee sitä, että jos ja kun rokotteen vaikutus helpottaa tätä liikkumista, niin voi vielä käydä kaupassakin, Arvo Veteläinen pohti saatuaan piikin terveydenhoitaja Paula Paavolalta vasempaan olkavarteen.

– Olo on nyt hieman turvallisempi, kun isä on saanut rokotesuojan ja voi ainakin vähän vapaammin liikkua asioillaan, huokasi tytär Merja Veteläinen.

Palvelupäällikkö Heli Haapala laskeskelee, että yli 75-vuotiaiden rokotukset alkavat näillä näkymin maaliskuun puolessa välissä.

– Kyllähän motiivi meillä vanhusväestöllä on se, että suojellaan näitä nuoria. Heillä on elämä vielä edessä, meillä se on jo katsottu juttu, hymähtää Arvo Veteläinen siirtyessään lämpimästä ulos kirpeään pakkasilmaan.