Suomessa on tänään tilastoitu yli 600 uutta koronatartuntaa. Erityisesti Uudenmaan koronatilanne huolestuttaa viranomaisia ja THL on tänään väläyttänyt tiukennuksia alueen koronarajoituksiin. THL suosittelee myös, että Uudeltamaalta ei lähdettäisi hiihtoloman viettoon alueen ulkopuolelle.
THL toivoo että uusmaalaiset eivät matkaisi muualle hiihtolomalla, HUS-alueella tuplasti tartuntoja koko maahan verrattuna
Myös Pirkanmaalla ollaan huolissaan Uudenmaan tautitilanteesta, joka lisää tartuntojen leviämisriskiä koko maassa.
Tampereen yliopistolinen sairaala TAYS kertoo Twitterissä, että merkittävä osa Pirkanmaan tautiketjuista on peräisin Uudeltamaalta. TAYS muistuttaa pandemiaryhmän suosituksesta, jonka mukaan tarpeetonta matkustamista Uudellemaalle tulee välttää.
Altistumispaikkoja ruokakaupassa ja ravintoloissa
TAYS kertoo myös neljästä uudesta paikasta, jossa on voinut altistua koronavirukselle viime viikon perjantaina ja lauantaina. Näissä paikoissa olleita ihmisiä kehotetaan tarkkailemaan vointiaan ja hakeutumaan testiin matalalla kynnyksellä.
12.2. Sokos Herkku kello 9-10:30
13.2. Aloha Ramen kello 16:30-18
13.2. O'Connell's kello 18-20
13.2. Majava Baari kello 20-23
Iltapäivällä lista jatkui vielä kahdella uudella altistumispaikalla tämän viikon maanantailta ja tiistailta.
15.2. Ravintola Ohranjyvä kello 18-19
15.-16.2. Ravintola Valtatie 30 kello 11-12
Pirkanmaalla on tänään torstaina kerrottu 12 uudesta koronatartunnasta. Määrä on sama kuin edellisenä päivänä.
Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pirkanmaalla.
Lisää Pirkanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.