Rovaniemen kaupunki on saanut käyttöönsä lisää koronavirusrokotteita. Kaupunki tiedottaa, että seuraavana rokotusvuorossa ovat ensimmäiseen riskiryhmään kuuluvat. Lisäksi jatketaan vielä yli 80-vuotiaiden rokotuksia.

Ensimmäiseen riskiryhmään kuuluvien ajanvaraus avataan tänään torstaina 18. helmikuuta. Tänään torstaina kaupunki aloittaa myös koronarokotteiden antamisen alle 70-vuotiaille ensimmäiseen riskiryhmään kuuluville.

Lapin alueella on priorisoitu ensimmäiseen riskiryhmään kuuluvat, koska ryhmään kuuluu enemmän henkilöitä, kuin mitä rokotetta on lähiviikkoina saatavilla.

Ensimmäiseen riskiryhmään kuuluvista rokotetaan ensimmäisenä 60-69-vuotiaat henkilöt, joilla on elinsiirto tai kantasolusiirto ja hyljinnänestolääkitys, aktiivisessa hoidossa oleva syöpätauti tai immuunipuolustusta heikentävä syöpäsairaus, kuten useimmat leukemiat ja lymfoomat, vaikea perinnöllinen immuunivajavuus tai muusta syytä alentunut puolustuskyky, esim. HIV-infektion tai pernan poiston vuoksi, vaikean kroonisen munuaissairauden dialyysihoito, vaikean kroonisen keuhkosairauden vuoksi happirikastin tai Downin oireyhtymä.

Kaupunki pyytää edellä mainittuja henkilöitä varaamaan rokotusaika sähköisen ajanvarauspalvelun kautta. Ajanvaraus avataan torstaina 18. helmikuuta klo 9.

Rokotusajan voi varata ensimmäisessä vaiheessa vain sähköisen ajanvarauspalvelun kautta. Sähköinen ajanvaraus on auki ympäri vuorokauden. Puhelinajanvarauksesta tiedotetaan myöhemmin erikseen. Keskitetty rokotuspiste toimii kaupungintalolla.

Yli 80-vuotiaiden rokotusaikojen varaus alkaa ensi maanantaina

Tulevana maanantaina 22. helmikuuta avataan yli 80-vuotiaiden rokotusaikojen varaus. Rokotusajan voi varata sähköisen ajanvarauspalvelun kautta, joka on avoinna ympäri vuorokauden maanantaita 22. helmikuuta klo 9 alkaen. Mikäli sähköisen ajanvarauspalvelun käyttö ei ole mahdollista, rokotusajan voi varata myös puhelimitse numerosta 016 322 4913. Puhelinajanvaraus on avoinna arkisin klo 9-14, maanantaista 22. helmikuuta alkaen.

Rovaniemellä on noin 600 yli 80-vuotiasta, jotka eivät ole vielä saaneet ensimmäistä koronarokotetta. Kun heidät on saatu rokotettua, siirrytään vuonna 1942-43 syntyneiden rokottamiseen. Tästä tiedotetaan erikseen kun heidän rokotusvuoronsa alkaa.

– Jos et kuulu nyt rokotettavien ikäihmisten ryhmään, toivomme sinulta malttia oman vuorosi odottamisessa. Kaikki halukkaat tulevat rokotteen saamaan. Rokottamisessa edetään rokotetoimitusten ja THL:n suositusten mukaisesti, kaupunki toteaa tiedotteessa.