Pirkanmaan koronanyrkin uusi suositus on pannut vauhtia työväen- ja kansalaisopistoihin. Lähiopetus on jälleen sallittua korkeintaan kymmenen hengen ryhmissä, maskit kasvoilla ja turvavälit huomioiden.

Tampereen seudun työväenopistossa alkoi heti uuden lukujärjestyksen suunnittelu. Rehtori Maija-Liisa Gröhnin mukaan ratkaistavana on muun muassa ryhmäkokoon liittyviä asioita.

– Meillä on jo alkuvuodesta avatuille kursseille ilmoittautunut enemmän kuin kymmenen osallistujaa. Joudumme esimerkiksi pohtimaan, löydämmekö tiloja kahden rinnakkaisryhmän perustamiseen ja millä tavoin rajataan osallistujamäärä.

Tampereen seudun työväenopisto aloittaa lähiopetuksen pääosin talvilomaviikon jälkeen eli 8. maaliskuuta alkavalla viikolla. Joissain aineissa lähiopetus voi alkaa jo aiemmin.

Myös Ahjolan kansalaisopistossa lähiopetus alkaa mahdollisimman nopeasti. Ahjolan kansalaisopiston rehtori Pilvi Mansikkamäki kuvailee tunnelmaa posivitiiviseksi.

– Maskeja ja käsidesiä riittää, ja siivoukset rullaavat. Polkaisemme käyntiin kaikki ryhmät, jotka voidaan käynnistää suositusten nojalla.

Lähiopetuksen alkaminen on iloinen uutinen varsinkin kädentaitojen ja taiteen harrastajille. Kyseiset harrastukset kun luonnistuvat heikosti etäopetukseen. Kieliryhmät sen sijaan jatkavat näillä näkymin etänä. Aikuisten jumpat ja muut sisäliikuntaryhmät ovat yhä tauolla tai toteutetaan etänä.

Ahjolan kansalaisopisto aikoo jatkaa opetuskautta toukokuulle asti, Tampereen seudun työväenopisto jopa kesäkuulle asti.

Lue lisää:

Alle 12-vuotiaat saavat taas harrastaa koko joukkueella Pirkanmaalla, muiden pitää vielä odottaa – Yle seurasi koronainfoa

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pirkanmaalla.

Lisää Pirkanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.