Murhaoikeudenkäynti
Helsingissä on alkanut oikeudenkäynti nuoren pojan murhasta.
16-vuotias poika murhattiin Helsingin Koskelassa joulukuussa. Murhasta syytetään 3 samanikäistä poikaa.
Tapauksesta on puhuttu Suomessa paljon, koska teko oli raaka. Tekijät pahoinpitelivät poikaa kauan.
Tapauksesta on puhuttu myös siksi, että poika oli lastensuojelun asiakas. Nyt poliisi selvittää, tekivätkö lastensuojelu ja koulu jotakin väärin.
Koronatartunnat
Suomesta on löydetty yli 548 uutta koronatartuntaa. Uusia koronakuolemia on 3.
Uusia koronatartuntoja on eniten Helsingin ja Uudenmaan alueella. Melkein kaikki alueen uudet koronatartunnat ovat koronaviruksen muunnosta, joka tarttuu helposti.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri eli HUS ehdottaa, että kokoontumisrajoituksia tiukennetaan. HUS ehdottaa, että tilaisuuksiin saa osallistua vain 6 ihmistä. Nyt osallistujia saa olla 10.
Laivamatkustajat
Laivamatkustajalla pitää olla todistus koronatestistä ensi tiistaista alkaen.
Laivamatkustajan pitää todistaa, että hänellä ei ole koronaa, kun hän tulee laivalla Suomeen.
Laivafirmat kertoivat asiasta keskiviikkona.
Perhevapaat
Hallitus aikoo uudistaa perhevapaita.
Perhevapaat pitenevät 2 kuukaudella. Hallitus ehdottaa, että molemmat vanhemmat saavat vapaita 6,5 kuukautta.
Toinen vanhemmista voi siirtää omista perhevapaista korkeintaan 2 kuukautta toiselle vanhemmalle.
Hallitus haluaa erityisesti, että isät jäävät kotiin hoitamaan lapsia useammin kuin nyt.
Päämäärä on, että uudistus tulee voimaan elokuussa 2022.
Amerikan sää
Amerikassa on ankara talvisää.
USA:ssa ja Meksikossa miljoonat ihmiset ovat olleet ilman sähköä, koska pakkanen on vaikeuttanut esimerkiksi kaasun toimitusta.
USA:ssa on myös kuollut kymmeniä ihmisiä pakkasen takia. Pakkanen on aiheuttanut esimerkiksi liikenneonnettomuuksia.
Suomen sää
Suomessa pakkanen vähän heikkenee. Lounaasta virtaa torstaina lauhaa ja kosteaa ilmaa.
Pilvisyys on runsasta maan länsi- ja pohjoisosassa. Torstaina idässä paistaa vielä aurinko.
Pakkasta on monin paikoin 10 ja 15 asteen välillä. Lännestä alkaen sää lauhtuu.