Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on ottanut ilmastotoimet tosissaan, mutta edessä ei ole helppo tie. Ongelmana on demokraattien niukka enemmistö senaatissa ja konservatiivinen korkein oikeus.

Siksi Bidenin taktiikka on antaa presidentin asetuksia, jotka voisivat sysätä liikkeelle peruuttamattomia kehityskulkuja, sanoo Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Iida Tikka Mistä maailma puhuu -podcastissa.

Tikan mukaan Biden yrittää tällä tavoin välttää tilanteen, jossa seuraava presidentti peruisi kaikki ilmastotoimet. Hän käyttää esimerkkinä sähköautoja, joita Biden aikoo määrätä hallinnon ostamaan.

– Kun liikenteessä on tietty määrä sähköautoja, yritykset alkavat rakentaa latauspisteitä ja muuta infrastruktuuria. Sitä on vaikea myöhemmin poliitikon perua, Tikka selittää.

Biden on myös kieltänyt öljy- ja kaasuesiintymien porauksen vuokrasopimusten solmimisen valtion mailla. Kyseessä on täyskäännös Donald Trumpin politiikkaan. Trump iloitsi, että Yhdysvallat on viimein saavuttanut öljyomavaraisuuden.

Se on antanut maalle ulkopoliittista voimaa ja luonut työpaikkoja, mikä vaikeuttaa öljystä luopumista.

Voiko Afrikan sähköistää nostamatta päästöjä?

Mistä maailma puhuu -podcast keskittyy kolmen jakson ajan ilmastonmuutoksen torjumisen haasteisiin.

Toisessa jaksossa kuullaan, miten Elon Muskin Berliinin liepeille nouseva Tesla-tehdas osoitti saksalaisen autoteollisuuden jämähtäneisyyden.

Eurooppa-kirjeenvaihtaja Suvi Turtiaisen mukaan Saksa on jäänyt sähköautokilpailussa pahasti jälkeen.

Kolmannessa jaksossa Afrikka-toimittaja Liselott Lindström pohtii, voisiko Afrikan sähköistää uusiutuvan energian avulla.

Vaikka tilastoissa yhä useammalla on sähköä, se ei tarkoita, että sitä olisi riittävästi tai että se olisi tarpeeksi edullista.

– Sähkö on Afrikassa yhä luksustuote, Lindström summaa.

Jenny Matikaisen juontaman podcastin kaikki jaksot löytyvät Yle Areenasta.