Yle selvitti: Näin rokotevastaisuudella kerätään rahaa Suomessa – mukana myös talousrikoksista tuomittu

Suomessa on tahoja, jotka hyötyvät taloudellisesti rokotevastaisen tiedon levittämisestä. Tämä käy ilmi Ylen laajasta selvityksestä.

Tuija Siltamäen kolumni: Pyydän, lakataan lässyttämästä sananvapaudesta ja aletaan vaahdota mediakritiikistä

Sananvapauden mallimaassa laatua vahvistetaan poistamalla työntekijät, kirjoittaa Ylioppilaslehden päätoimittaja Tuija Siltamäki.

Entinen Miss Rovaniemi päätyi myymään seksiä kohutulle sivustolle – ei halua tuntea syyllisyyttä eikä häpeää, ja se kertoo ajan muuttumisesta

Puhe seksityöstä on murroksen kynnyksellä. Tutkija kertoo, miksi se on hyvä asia.

Amazonian virusmuunnos jyllää Brasiliassa, illuusio laumasuojasta petti: "Me kaikki saamme lopulta tartunnan"

Koronan toinen aalto on iskenyt rajusti etenkin Amazonian alueelle, jossa tilanne on katastrofaalinen, paikalliset kertovat Ylelle.

Arkkitehtiliiton johtaja näyttää, mikä on hyvän asunnon pohja: Uudessa etätyö-Suomessa kannattaa katsoa 70-luvun lähiöön kalliin keskustan sijasta

Etätöiden yleistyminen pysyvästi vaatii myös asunnoilta uusia piirteitä. Arkkitehtiliiton puheenjohtaja Henna Helander uskoo, että aluekeskukset ja lähiöt voivat tarjota hyvä ratkaisuja asumiseen koronan jälkeisessä Suomessa.