Koronarokotukset matelevat Jyväskylässä, Hankasalmella ja Uuraisilla, koska rokotteita ei saada tarpeeksi.
Kun rokoteannoksia tulee lähes koko ajan ennakoitua vähemmän, ei rokotusaikojakaan voida tällä hetkellä antaa luvattujen rokotemäärien mukaisesti.
Jyten eli Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten rokotuksista (jyvaskyla.fi) vastaava ylilääkäri Johanna Tuukkanen kertoo, että valmiutta olisi rokottaa 8000 ihmistä viikossa, mutta tähän mennessä rokotteita on saatu noin 1500 viikossa.
– Alkuvuonna ministeriö ohjeisti valmistautumaan massarokotusten aloittamiseen viikolla 8, ja sen mukaan toimittiin. Luvattujen rokotetoimitusten myöhästely vaikeuttaa suunnittelua ja harmittaa, sanoo Tuukkanen.
Ikäihmislle on Jyten alueella alettu soittaa rokotusaikojen varauksista. Soitot on aloitettu iäkkäimmistä henkilöistä.
Iäkkäimmät voivat myös varata rokotusajan 24. helmikuuta alkaen soittamalla omalle terveysasemalleen.
Kotihoidon asiakkaita alettiin rokottaa Jyväskylässä, Hankasalmella ja Uuraisilla eilen. Heidän osaltaan rokotukset saadaan annettua arviolta kuukaudessa.
Rokotepulan takia vielä ei ole tietoa koska alle 70-vuotiaiden riskiryhmäläisten rokotusajanvaraus Jyten alueella aukeaa.
Tekstiviestit rokotteeseen oikeutetuille riskiryhmäläisille lähtevät vasta, kun rokotteiden saanti on varmaa.
Koronarokotteeseen liittyen Jyvässeudulla avataan torstaina 18. helmikuuta koronarokotusneuvontaa antava puhelinpalvelu.
Puhelin toimii Hankasalmen, Huhtasuon, Kyllön, sairaala Novan, Palokan, Sampoharjun ja Uuraisten terveysasemilla. Näille asemille voivat soittaa myös Korpilahden, Tikkakosken ja Säynätsalon asukkaat.
Palvelu toimii terveysaseman omassa puhelinnumerossa, josta neuvontapalveluun pääsee valinnalla 4.
Neuvontanumeroon on yhdistetty myös takaisinsoittopalvelu, jonka voi valita nauhoitteen jälkeen.
Jyväskylän kaupunki muistuttaa tiedotteessaan, ettei koronaneuvontapuhelussa voi varata rokotusaikaa.
Koronarokotuksesta voi lähettää kysymyksiä neuvontaan myös sähköpostitse osoitteella koronarokotus(at)jyvaskyla.fi.
Lue myös:
Koronarokotusvuoro riippuu siitä, missä päin Suomea sattuu asumaan – tässä 20 kaupungin tilanne juuri nyt