Toisen asteen etäopetussuositus jatkuu Etelä-Karjalassa maaliskuulle.

Etelä-Karjalan alueellinen koronaviruksen tilannekuvaryhmä totesi tiistaina epidemian olevan maakunnassa edelleen kiihtymisvaiheessa. Epidemian vaiheet ovat perustaso, kiihtymisvaihe ja leviämisvaihe.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten avoterveydenhuollon ylilääkäri Sami Raasakan mukaan Eksoten alueella on havaittu enenevissä määrin virusmuunnosta.

– Käymme nyt viruksen kanssa viivytystaistelua. Tilanne on onneksi ollut vielä sairastuneiden osalta rauhallinen. Kokonaistilanne on kuitenkin aiempaa huolestuttavampi, Raasakka sanoo tilannekuvaryhmän tiedotteessa.

Leirimatkoja ei suositella

Muut suositukset ja rajoitukset, kuten kokoontumisrajoitukset, pysyvät voimassa helmikuun loppuun asti.

Tilannekuvaryhmä suosittelee yli 20-vuotiaiden henkilöiden sisätiloissa tapahtuvan joukkue- ja kontaktilajien ryhmäharrastustoiminnan keskeyttämistä. Lasten ja nuorten ryhmäharrastustoimintaa voidaan jatkaa erityistä harkintaa käyttäen.

Tilannekuvaryhmä suosittelee myös, että lasten ja nuorten pelitoimintaa tai leirimatkoja ei tehtäisi maakunnan sisällä eikä sairaanhoitopiirien välillä.

– Hiihtolomien lähestyessä toivomme, että lomia vietetään pienellä joukolla ja ohjeita noudattaen. Tautitapaukset eivät ole valitettavasti vähentyneet ja virusvarianttien lisääntyessä tilanne voi muuttua nopeastikin, muistuttaa ylilääkäri Sami Raasakka.

Lisää Etelä-Karjalan uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.