Yhdysvaltain presidentti Joe Biden lupaa, että rokotetta on kesällä riittävästi kaikkien kansalaisten rokottamiseen. Presidentti puhui yleisötilaisuudessa Milwaukeessa Wisconsinissa.

Presidentti Biden ilmoitti virkakautensa alussa, että koronapandemian kukistaminen on hallinnon ensisijainen tehtävä.

Rokotetuotantoa on vauhditettu. Toukokuuhun mennessä saatavilla pitäisi olla 400 miljoonaa annosta.

Terveysviranomaiset lisäävät Bidenin mukaan ammattitaitoisen rokotushenkilökunnan määrää. Lääkäreitä ja hoitajia on kutsuttu eläkkeeltä avuksi. Myös armeijan ja kansalliskaartin henkilöstöä on pyydetty mukaan.

Rokotuspisteitä on avattu lisää.

Huolena Kiinan ihmisoikeusrikkomukset

Presidentti Biden puuttui yleisötilaisuudessa myös Kiinan ihmisoikeusrikkomuksiin. Hän sanoi, ettei Kiina välty seuraamuksilta asiassa.

Erityisesti Kiinan uiguurivähemmistöä kohtaan harjoittama sortopolitiikka on herättänyt laajaa paheksuntaa kansainvälisessä yhteisössä.

Biden sanoi nostaneensa ihmisoikeudet esille myös ensimmäisessä puhelinkeskustelussaan presidentti Xi Jinpingin kanssa aiemmin tässä kuussa.

Lue myös:

Yhdysvallat ja Britannia tuomitsevat uiguurien julman kohtelun – BBC:n raportti paljastaa Kiinan keskitysleirien järjestelmälliset raiskaukset