Pääsiäisenä Helsingistä Vuokattiin Sotkamoon kulkee juna, jossa matkaa taitetaan poikkeuksellisesti museovaunuin: vaunuja on aina 1940-luvulta viime vuosikymmeniin asti.
Ehkä vielä poikkeuksellisemman junasta tekee kuitenkin sen sisältämä teknologia. Elämyksellisyyttä tavoittelevan Reissujuna-konseptin luonut yrittäjä Robert Ramstedt kertoo nimittäin, että sähköistetyissä vaunuissa käytetään kotimaista teknologiaa, jonka on määrä poistaa huoneilmasta jopa kolmen nanometrin kokoiset hiukkaset, siis myös koronavirukset.
Teknologia perustuu voimakkaaseen sähkövirtaan, joka tappaa virukset ja bakteerit, Ramstedt toteaa.
– Laite on sen verran tehokas, että se pyörittää ilmaa 400 kuutiota tunnissa, hän sanoo. Ilma kiertää puhdistimen läpi, ja sen sisällä virukset tuhoutuvat voimakkaan sähkölatauksen avulla.
Keksinnön takana on terveysteknologiayritys Genano. Yhtiö käyttää markkinoinnissaan teknologian tutkimuskeskus VTT:llä teettämäänsä tutkimusta.
Teknologiaa on käytetty aiemmin muun muassa Porin raviradan katsomorakennuksessa sekä kiinalaisissa, koronapotilaista vuosi sitten kuormittuneissa sairaaloissa.
Junia pitkään harrastanut Ramstedt sanoo pohtineensa, miten muuten matkustamisen terveysturvallisuutta voitaisiin parantaa kuin vain käsidesiä ja kasvomaskeja käyttämällä.
Ratkaisuksi hän keksi ilmanpuhdistuslaitteen, ja lopulta sellainen sattui löytymään Suomesta.
Teknologiasta huolimatta pääsiäisen junamatkalla on voimassa myös maskisuositus.
– Ei ole korrektia suosittaa ihmisiä olemaan käyttämättä niitä.
Neljä kysymystä virologille
Eikä sellainen olisi välttämättä järkevääkään.
Yle soitti asiantuntijalle ja kysyi, mitä ajatuksia koronaa huoneilmasta poistavan laitteen käyttö junassa herättää ja jos sellainen kerran toimii, olisiko sille tarvetta joukkoliikenteessä yleisemmin.
Kysymyksiin vastasi professori Olli Vapalahti Helsingin yliopiston virologian osastolta.
Mitä ajattelet tällaisesta junamatkasta?
Vapalahti aloittaa kertaamalla, miten koronavirus tarttuu ihmisestä toiseen: läheisessä kontaktissa niin, että ylähengitysteistä leviää pisaroita toisen ihmisen ylähengitysteihin. Myös silmän limakalvot voivat toimia porttina virukselle.
Tämä huomioiden koronaviruksia tuhoava ilmanpuhdistaja kuulostaa professorin mielestä hyvältä lisältä, mutta mikään kaikenkattava menetelmä riskien poistamiseksi se ei ole.
– Pidemmän matkan aerosolitartuntoja tällainen laite varmasti pystyy vähentämään. Mutta kun ihmiset ovat lähekkäin ja isoja pisaroita siirtyy mahdollisesta tartuttajasta mahdolliseen tartunnansaajaan, siihen väliin se ei välttämättä ehdi, hän summaa.
Eikö matkustaminen tällaisessa junassa ole siis sen turvallisempaa kuin muissakaan?
– En sano, ettei olisi turvallisempaa. Kaikki, mitä voidaan tehdä, on varmasti hyväksi. Tällainen voi olla yksi osa viruksen torjuntaa, mutta edelleen tarvitaan maskeja ja täytyy pitää etäisyyttä. Ja ennen kaikkea: jos on mitään oireita, matkustamista pitää välttää, virologi vastaa.
Uskaltaisitko itse lähteä tällaiselle reissulle?
Vapalahti toteaa, että matkustamalla sekoitetaan kokonaisuutta: ihmiset, jotka muuten tartuttaisivat virusta vain perhepiirissään, saattavat levittää sitä uusille alueille ja uusiin ihmisryhmiin.
Hän muistuttaa, että junavaunu on pieni tila ja ihmiskontakteja tulee väistämättä.
– Jos on välttämätöntä matkustaa, pääasia on, että ottaa huomioon, että siihen liittyy riskejä, ja pyrkii minimoimaan niitä erilaisilla tavoilla.
Riski riippuu myös kulloisestakin epidemiatilanteesta.
– Nyt kun helpommin leviävä brittivariantti on levinnyt valtavirukseksi pääkaupunkiseudulla ja tartunnat lisääntyvät vauhdilla, samalla kun rokotukset laahaavat, on valitettavasti erityisen huono hetki matkustaa.
Jos tämänkaltaista teknologiaa on olemassa ja se voisi olla yksi osa viruksen torjuntaa, miksi sellainen ei ole käytössä kaikkialla?
Vapalahden mukaan kaikenlaiset uudistukset ovat hyvästä, kunhan ne tuodaan uutena lisänä muiden joukkoon eikä niillä korvata vanhoja, jo käytössä olevia varotoimia.
Ainakaan kaikki joukkoliikennevälineet itsessään eivät vaikuttaisi olleen sellaisia koronaryppäitä kuin osa saattoi pandemian alkuvaiheessa ajatella: esimerkiksi lentokoneissa tartuntoja on ollut lopulta yllättävän vähän, Vapalahti sanoo.
Hän toteaa, että lentoliikenteessä käytetään järjestään kasvomaskeja ja ilma vaihtuu tiheästi ja se filtteröidään.
Tartuntoja on tullut pikemminkin lentoasemalla, siellä vaikkapa nakkikioskilla lienee suurempi riski kuin koneessa istuessa, professori selittää.
VR:lle samaa teknologiaa ei ole tulossa
VR:n junissa Reissujunan kaltaista ilmanpuhdistusteknologiaa ei ole käytössä eikä sellaista ole tällä tietoa tulossa, sanoo matkustajaliikennejohtaja Topi Simola.
Hänen mukaansa yhtiön nykyaikaisissa junissa ilmanvaihto on erilainen kuin museojunissa.
– Koneellinen ilmanvaihto vaihtaa koko osaston ilman uuteen noin viidessä minuutissa.
Simola kertoo VR:n selvittäneen yhdessä VTT:n kanssa ilmanvaihtoa ja koronan leviämistä junissa. Toistaiseksi ei ole kuitenkaan löytynyt mitään, mikä merkittävästi lisäisi terveysturvallisuutta nykyisestä.
Simola sanoo samaa kuin Vapalahti: yleinen tilanne joukkoliikenteessä on hyvä.
– Tutkimusten perusteella näyttää siltä, että todennäköisyys saada koronatartunta junassa on äärimmäisen pieni, mikäli käytetään maskeja.
VR:n junissa ei matkustajaliikennejohtajan mukaan ole todettu yhtään koronatartuntaketjua.
– Konduktöörimme saattavat viettää junassa parhaimmillaan kymmenen tuntia päivässä. Heilläkään yhtään tartuntaa ei ole tullut töistä, vaan kaikki on jäljitetty vapaa-ajalle.
Juttua korjattu 22. helmikuuta 2020 kello 13:01: Alun perin kerrottiin, että Kainuuseen lähtevässä junassa ilma kierrätetään monikerroksisten filttereiden läpi ja laitteessa on myös sähköä, jolla viruksia tuhotaan. Teknologiasta vastaavan yrityksen mukaan ilma kiertää kuitenkin puhdistimen läpi ja sen sisällä virukset tuhoutuvat voimakkaan sähkölatauksen avulla.
Lue seuraavaksi:
Uusimmat tiedot koronaviruksesta
Kainuussa päätettiin suhtautua turisteihin toisin: tervetuloa Kainuuseen talvilomalle, toivottaa pandemiapäällikkö
Infektioylilääkäri Lapista huolissaan koronan pahenemisesta hiihtolomien kynnyksellä: "Tilanne on veitsenterällä"
Voiko nyt lähteä Lappiin tai kylpylään? Mitä erityistä pitää huomioida? THL:n Mika Salminen vastaa 7 kysymykseen hiihtoloman vietosta
Voit keskustella aiheesta sunnuntaihin 21. helmikuuta kello 23:een asti.