Pellossa Meän Opinahjossa perusopetus keskeytetään koulussa ilmenneen koronavirustartunnan takia. Perusopetus on keskeytettynä perjantaihin 19. helmikuuta saakka. Loppuviikon aikana valmistellaan siirtyminen etäopetukseen, kerrotaan kunnasta.
Lukiossa etäopetus alkaa keskiviikkona 17. helmikuuta.
– Lukiossa on jo valmius ja välineet etäopetukseen. Perusopetuksessa etäopetukseen siirtymistä vaikeuttaa se, että it-asiantuntijamme on karanteenissa. Tässä näkyy pienen kunnan haavoittuvuus, Pellon kunnanjohtaja Eero Ylitalo sanoo.
Kunnanjohtajan mukaan koulutartunnan alkuperä ei ole vielä varma, mutta sen jäljittäminen on kesken.
Pellon kunnan poikkeusolojen johtoryhmä päätti asiasta tiistaina tartuntatautilain nojalla. Päätöksen vahvistaa vielä pian kokoontuva hyvinvointilautakunta, mutta johtoryhmän päätös astuu voimaan välittömästi.
Opettajia, oppilaita ja lukiolaisia karanteeniin
Koko perusopetuksen ja lukion opettajat sekä koulun muun henkilökunta on asetettu karanteeniin. Lisäksi 8 A -luokan ja lukion 1. ja 2. luokkien oppilaat asetetaan karanteeniin. Yhteensä karanteenissa on Ylitalon mukaan 75 ihmistä koululta. Karanteenimääräykset päättyvät 26. helmikuuta.
Koulussa on noin 250 oppilasta ja lukiolaista.
Poikkeusolojen johtoryhmä päätti edelleen, että keskeyttää myös kaikki harrastustoiminta 26. helmikuuta saakka. Keskeytys koskee myös Meän Opiston sekä musiikkiopiston toimintaa.
Pellon kunta tiedottaa koronatilanteesta oppilaiden vanhemmille Wilman kautta, ja muille kuntalaisille kunnan kotisivuilla sekä sosiaalisessa mediassa.
Pellon kunta kertoi aiemmin, että kunnanvirasto suljetaan helmikuun loppuun asti työntekijällä todetun koronatartunnan vuoksi.
– Pellossa on todettu muutamassa päivässä seitsemän uutta koronavirustartuntaa. Ennen sitä kunnassa oli todettu keväästä 2020 lähtien yhteensä seitsemän tartuntaa, Ylitalo kertoo.
Uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta voit lukea tästä artikkelista.