Italialainen Marzio Toniolo työskenteli opettajana vuosi sitten, kun hänen kotikaupunkinsa San Fiorano eristettiin koronaviruksen vuoksi.

Pohjois-Italiassa sijaitsevalla "punaisella alueella" 50 000 ihmistä eristettiin, jotta virus ei leviäisi.

Toniolo alkoi valokuvata arkeaan ja muun muassa kansainvälinen uutistoimisto Reuters huomasi hänen kuvansa sosiaalisessa mediassa.

Toniolo luonnehtii kuvaamista terapeuttiseksi. Hän pitää kuvien saamaa huomiota tärkeämpänä sitä, että jakaa muille kokemuksia korona-ajasta.

Tällä hetkellä perhe on jälleen karanteenissa, sillä Toniolon vaimo Chiara oli tavannut ystäväänsä ja altistunut virukselle.

Muu perhe asuu alakerrassa ja opettaja-vaimo on karanteenissa yhdessä makuuhuoneessa.

Italiassa koronatapauksia on pandemian aikana raportoitu yli 2,7 miljoonaa ja koronaan liittyviä kuolemia on ollut lähes 94 000.

Pohjois-Italiassa oli alueita eristyksissä esimerkiksi viime vuoden maaliskuussa. Tuolloin pohjoisen Italian, erityisesti Lombardian alueen sairaalat olivat kovan paineen alle.

Lue lisää:

Toimittajalta: Koronan kakkosaallon kanssa painiva Italia sulkeutuu alue alueelta – Roomassa rajoitukset ajavat ihmiset aamupalatreffeille

Miljoonat italialaislapset palasivat kouluun puoli vuotta koronashokin jälkeen

Ennakkoluulot Italiasta dominoivat korona-ajan keskustelua – Laiska-Luigien siestoista puhuttaessa unohtuu tavallisen italialaisen hätä