Ärhäkämmin leviävää koronaviruksen brittimuunnosta on todettu Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella jo 9 ihmisellä. Ensimmäiset Ruotsin Skellefteån akkutehdastyömaalta levinneet virusmuunnostapaukset varmistuivat viime perjantaina.
Tuolloin Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin eli Soiten saldona oli neljä ja Lapin sairaanhoitopiirissä kaksi brittimuunnosta.
Tiistaihin mennessä Ruotsin Skellefteån tartuntaketju on tuonut alueelle 15 koronatartuntaa ja lisäksi kolme jatkotartuntaa. Näistä yhdeksän on varmistettu brittimuunnokseksi.
Soiten infektioylilääkäri Marko Rahkonen arvioi jo viime perjantaina, että tartuntoja varmistuu vielä lisää. Koska virusmuunnoksen leviämistä alueelle pidettiin hyvin todennäköisenä, karanteeniin ohjattiin tavallista herkemmin myös koronapositiivisen kanssa tekemisissä olevia ihmisiä.
Virusmuunnokset testaa THL Helsingissä.
Northvoltin akkutehdastyömaalla Ruotsissa työskentelee noin 1 100 ihmistä eri puolilta maailmaa, heistä arviolta 200–300 on suomalaisia. Keski-Pohjanmaalta työmaalla on ollut mukana noin viisi yritystä. Työntekijöistä jo valtaosa on palannut Suomeen.
Northvoltin akkutehtaalla oli reilu viikko sitten todettu jo yli 150 koronapositiivista.
Lue myös:
Virusmuunnosta levisi Suomeen Ruotsin akkutehdastyömaalta – tavallista herkemmin tarttuvaa virusta löytynyt ainakin kuudelta henkilöltä Keski-Pohjanmaalla ja Lapissa
Jos koronatilanne pahenee yllättäen, Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa pystytään reagoimaan nopeasti
Viidellä keskipohjalaisyrityksellä työntekijöitä akkutehtaalla – tartuntaketjusta tänään uusi koronatapaus
Ruotsin akkutehdastyömaan ryppäästä levinnyt jo 24 tartuntaa Suomeen – THL: Noin puolella työmaalla sairastuneista virusmuunnos
Skellefteån akkutehdastyömaalta palanneet keskipohjalaiset tuoneet mukanaan koronavirusta – tehtaalla todettu myös Britannian virusmuunnosta