Jyväskylän seurakunta tarjoaa perheille aiempaa laajemmin lastenhoitoapua. Hoitoapu on maksutonta, ja sitä on tarjolla eri puolilla Jyväskylää.
– Korona-aika on koetellut kovasti perheitä, ja tällä tavalla toivomme mahdollistavamme hengähdyshetkiä arkeen, kertoo Jyväskylän seurakunnan varhaiskasvatuksen asiantuntija Ritva Parkkali.
Lastenhoitohetket järjestetään pihahoitona. Kun vanhemmalla on tarvetta lyhyelle hoitoavulle, lastenohjaaja voi käydä lapsen tai lasten kanssa ulkoilemassa noin tunnin tai puolitoista tuntia kerrallaan.
Ulkoiluhetki järjestetään mahdollisuuksien mukaan lähipäiväkerhon, puiston tai lapsen oman kodin pihalla.
– Vastaavaa lastenhoitoapua on tarjottu aiemminkin, mutta vain joillakin toiminta-alueillamme. Nyt ryhmätoiminnan ollessa hiljaisempaa halusimme ojentaa auttavan käden kaikille pienten lasten vanhemmille ja huoltajille Jyväskylässä, Parkkali sanoo.