Porin kaupunki kehottaa asukkaitaan välttämään kaikkea matkustamista niin maakunnan sisällä kuin sen ulkopuolella.

Syynä tiukkaan kehotukseen on koronaepidemian paheneminen: Porissa on todettu kahden viikon aikana 55 koronatapausta, ja Satasairaalan mukaan tilanne on viime päivinä pahentunut.

Junioriurheilun kontaktirajoitus voimassa

Kaupunki ei myöskään muuta junioriurheiluun asetettuja rajoituksia, jotka koskevat saman joukkueen tai harrastuspiirin sisäisiä kontakteja harjoitusten aikana. Turvavälit on siis edelleen pidettävä vaikkapa jalkapalloharjoituksissa.

Aikuisten harjoittelua ei kaupungin toimipisteissä edelleenkään sallita.

Ylen tietojen mukaan juniorien kontaktirajoitusta on arvosteltu urheilupiireissä. Alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä sallisi kontaktit.

Porin kaupungin mukaan koronatilanne on tällä hetkellä niin vakava, ettei rajoitusta ole syytä lieventää. Sitä tarkastellaan uudelleen hiihtolomaviikon jälkeen eli maaliskuun alussa.

Bussikuskeille maskimuistutus

Pori suosittaa, että kasvomaskeja käytetään julkisilla paikoilla, kaupungin toimipisteissä, busseissa, junissa ja takseissa. Kaupunki kehottaa paitsi matkustajia myös kuljettajia pukemaan maskin.

Muun muassa osa kaupungin omistaman bussiyhtiön eli Porin Linjojen kuljettajista ei ole käyttänyt maskeja.

Satakunnan viimeisimmät koronauutiset löydät täältä.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.