Paimiossa Vistan koulun yläluokilla on todettu koronavirusaltistuminen, joka koskee yhden vuosiluokan oppilaita. Lisäksi altistuneita on ollut koulukuljetuksessa.

Terveydenhuoltoviranomaiset ovat tavoittaneet viikonlopun aikana kaikki altistuneet ja heidät on asetettu karanteeniin.

Karanteeniin asetetuille oppilaille järjestetään etäopetusta maanantaista alkaen.

Muu opetus koulussa jatkuu normaalisti.

Kaksi tartuntarypästä alueella aikaisemmin

Aikaisemmin Paimiossa on todettu kaksi tartuntarypästä, joista toinen on todettu työpaikalla ja toinen ryhmäharrastustoiminnassa. Ryppäistä on seurannut useita jatkotartuntoja ja laajoja altistumisia Paimiossa ja Sauvossa.

Tartuntaryppäissä ei epäillä virusmuunnosta, mutta näytteitä on lähetetty tutkimuksiin. Tuloksia ei vielä ole saatu.

Paimio on sulkenut julkisia tiloja. Kuntayhtymän hallitus teki viime viikolla päätöksen tilojen sulkemisesta, mutta koulut päätettiin pitää auki.

Lisää aiheesta:

Paimion ja Sauvon julkisia tiloja laitetaan kiinni – koronatestejä on lähetetty jatkotutkimuksiin

Paimio suosittaa rajoittamaan kontakteja kahden tartuntaryppään sammuttamiseksi