Punainen Risti auttaa koronarokotusten antamisessa Rovaniemellä. Rokotuksissa avustaminen jatkuu Rovaniemellä alustavasti toukokuun loppuun saakka.
Vapaaehtoisilla on jokaisena arkipäivänä kolme kolmen tunnin vuoroa. Ensimmäisestä rokote-erästä selvitään nykyisillä vapaaehtoisilla.
– Tällä hetkellä selviämme jo mukana olevien vapaaehtoisten voimin. Tarvitsemme lisää vapaaehtoisia, kun rokotetta saadaan jälleen viikon kuluttua ja rokotusapu jatkuu toukokuuhun asti, toteaa Veli-Matti Ahtiainen, Punaisen Ristin Lapin piirin järjestöpäällikkö tiedotteessa.
Koulutetut vapaaehtoiset tukevat viranomaisia neuvomalla ja ohjaamalla rokotettavaksi tulevia. Lisäksi Punaisen Ristin terveydenhuollon työntekijä seuraa rokotteen saaneita jälkitarkkailussa.
– Vapaaehtoisten ansiosta voimme antaa terveydenhuollon henkilöstön keskittyä itse rokottamiseen, kertoo Rovaniemen kaupungin terveyspalvelujen palvelualuepäällikkö Kaisa Kuusela tiedotteessa.
Tällä hetkellä yli 30 kuntaa on pyytänyt Punaista Ristiä avustamaan koronarokotuksissa. Suurimmassa osassa muita kuntia rokotuksissa avustaminen alkaa helmikuun ja maaliskuun aikana.