Rotan vuosi vaihtui härän vuoteen kiinalaisessa kalenterissa perjantaina. Kiinassa ja muualla Aasiassa on meneillään lomakausi.

Tavallisena matkustuskautena Kiinassa tehdään jopa kolme miljardia matkaa. Nyt väkeä on liikkeellä huomattavasti vähemmän.

Kiinassa vietetään uuttavuotta: Härän vuodesta odotetaan parempaa kuin päättyneestä rotan vuodesta – huoli tartunnoista varjostaa juhlintaa

Kiinan valtionrautateiden tilaston mukaan tammikuun lopun ja eilisen perjantain välissä liikkellä oli yli 52 miljoonaa matkustajaa. Luku on suuri, mutta liikkeellä on huomattavasti vähemmän väkeä kuin koronapandemiaa edeltävänä aikana.

Maailman suurin joukkomuutto

Vuodenvaihteen ruuhkaa luonnehditaan vuoden suurimmaksi kerralla tapahtuvaksi muutoksi.

Kaupunkilaiset, siirtotyöläiset ja opiskelijat matkustavat juhlakaudella kotiseudulleen tapaamaan perhettään ja ystäviään.

Yksi ennätys tänä vuonna kuitenkin tehtiin. Mayoan-lipputoimisto kertoi tehneensä päivittäisen myynnin ennätyksen. Perjantaina ostettiin matkoja yli 260 miljoonalla dollarilla.

Koronapandemian taloudelliset vaikutukset lomakauteen selviävät myöhemmin. Esimerkiksi buddhalaiset ja taolaiset temppelit ovat yleensä täynnä hartaudenharjoittajia, mutta tänä vuonna suositut vierailukohteet ovat kiinni. Myös ulkoilmativolit ja muut tapahtumat on tältä juhlakaudelta peruttu.

Lähettifirmat tekevät toimitusennätyksiä

Kiinalaiseen lomakauteen kuuluvat myös juhla-ateriat ja lahjat.

Herkkuja tilataan edelleen, mutta kotiin toimitettuna. Myös lahjalähetit toimittavat paketteja osoitteesta toiseen. Suurten kaupunkien kaduilla on tavallista hiljaisempaa ihmisten viettäessä pyhiä kotosalla.

China Daily-lehti kertoi että tavaratoimitusten määrä nousi edellisvuodesta peräti 223 miljoonaa

pakettia. Paikasta toiseen kuljetettiin 130 miljoonaa lähetystä.

Kiina on saanut tiukoilla rajoitustoimilla pandemian kuriin. Koronaan liittyviä kuolemia on raportoitu vajaat 89 000 ja tartuntoja yli 4600 000. Kiinan terveysministeriön mukaan viikon aikana ei ole raportoitu tartuntaryppäitä matkustamisesta huolimatta.

Korjaus ma 15.2. klo 9.51 alkuperäisestä jutusta oli jäänyt pakettien määrästä miljoona-sana pois, 223 miljoonaa ja kuolin- ja tartuntaluvut ovat päinvastoin , kuolemia 89000.