Alle 70-vuotiaiden, riskiryhmiin kuuluvien koronarokotusten ajanvaraus alkaa ensi viikon loppupuolella Jyväskylässä, Hankasalmella ja Uuraisilla. Rokotukseen oikeutetuille ilmoitetaan tekstiviestillä palvelun aukeamisesta, Jyväskylän kaupunki tiedottaa.
– Ajanvarauksen tarkkaa aloituspäivää ei vielä pystytä sanomaan, ylilääkäri Johanna Tuukkanen toteaa.
Ajanvarausjärjestelmä aukeaa kaupungin verkkosivuille. Ajan voi varata myös puhelimitse.
Riskiryhmäläisten rokotukset alkavat ensi viikolla, mikäli rokotetta saadaan ennalta luvattu määrä.
Ensimmäisessä vaiheessa rokotettavia vähintään 6 000
Rokotukseen ovat ensimmäisessä vaiheessa oikeutettuja 16–69-vuotiaat, joilla on tehty elinsiirto tai kantasolusiirto, aktiivisessa hoidossa oleva syöpätauti, vaikea puolustusjärjestelmän häiriö, vaikea krooninen munuaissairaus, vaikea krooninen keuhkosairaus, lääkehoitoinen kakkostyypin diabetes tai Downin oireyhtymä.
– Vain ne, joilla on kyseinen diagnoosi potilastiedoissa, voivat varata ajan. Näin varmistetaan se, että rokotukset etenevät suunnitelmallisesti eikä rokotusajoissa voi kiilata muiden ohi, Tuukkanen sanoo.
Rokotettavia ensimmäisen vaiheen riskiryhmäläisiä on Jyväskylässä, Hankasalmella ja Uuraisilla vähintään 6 000. Tähän ryhmään kuuluvien rokottamiseen kuluu kaupungin tiedotteen mukaan useita viikkoja, koska rokotteen saatavuus on rajoitettua. Aikoja avataan varattavaksi asteittain sitä mukaa kun rokotetta saadaan.
Rokotukset toteutetaan AstraZenecan rokotteella.