TUKHOLMA.
– Tilanne on hallinnassa.
Näin sanoi valtioepidemiologi Anders Tegnell kolme viikkoa sitten brittiläisen virusmuunnoksen leviämisestä Ruotsissa.
Tapauksia oli löydetty Ruotsista tuolloin vielä varsin vähän ja monet asiantuntijat olivat toiveikkaita, että muunnoksen leviämistä voitaisiin jarruttaa voimassa olevilla rajoituksilla.
Torstaina Tegnellin tilannearvio oli kuitenkin pysäyttävä.
– Brittiläistä virusmuunnosta on koko maassa ja se leviää yhteiskunnassa.
Kansanterveysviraston arvio perustuu sen tutkimiin positiivisiin koronanäytteisiin. Niistä 9–20 prosenttia oli brittiläistä muunnosta.
Tegnellin mukaan näin suuret luvut kertovat siitä, että muunnos leviää maan sisällä eikä kyse ole enää tapauksista, jotka liittyvät matkustamiseen.
Mitä tilanteesta seuraa?
Brittimuunnos tarttuu herkästi ja Ruotsissa pelätään, että tartuntamäärät lähtevät nyt kasvuun.
Tällä viikolla uusia koronatartuntoja on todettu kaikkiaan nelisentuhatta päivässä. Joulun tienoilla luku oli jopa kahdeksantuhatta.
Tartuntojen määrän lasku on kuitenkin pysähtynyt.
Tartuttavuusluku on nyt noin yksi, kun se on ollut tammikuussa 0.85.
Asiantuntijat muistuttavat, että mitä enemmän virusta on liikkeellä, sitä todennäköisempää on, että tulee uusia muunnoksia.
Löydetäänkö tartunnat?
Testauskapasiteettia ei ole tarpeeksi muunnosten löytämiseksi. Tämän kanssa on kamppailtu monissa maissa.
Tengellin mukaan Ruotsissa pystytään nyt tutkimaan kymmenisen prosenttia positiivisista näytteistä muunnosten varalta. Tämän kuun alussa määrä oli prosentti.
Kaikki sairaanhoitopiirit eivät siihen pysty, vaan osa lähettää testinsä Saksaan.
Tulosten saamisessa kestää, mistä syystä alueilla ei ole käsitystä muunnoksen leviämisestä. Tartuntaryppäitä ehtii syntyä, kun tietoa ei ole.
Tämä nähtiin viime viikolla Pohjois-Ruotsissa Skellefteåssa. Northvoltin akkutehtaalla todettiin 150 koronavirustartuntaa. Viimeisimmäin tiedon mukaan tartunnoista 37 oli brittiläistä muunnosta.
Onko Ruotsi huolissaan?
On ja ei.
Anders Tegnell sanoo, että virusjäljitystä tulee tehostaa. Tautiryppäisiin on päästävä ajoissa kiinni. Tähän täytyy suhtautua vakavasti.
Samaan aikaan hän kuitenkin korostaa muiden maiden kokemusten perusteella, että brittiläinen muunnos ei ole sen vaarallisempi kantajalle kuin aiempi varianttikaan.
Se ei aiheuta selvästi erilaista tai vakavampaa sairastumista, hän muistuttaa.
Torstain tiedotustilaisuudessa Tegnell sanoi, että ihmisten ei tarvitse olla enempää tai vähempää huolissaan kuin ennen.
Samalla tavalla puhui sosiaaliministeri Lena Hallengren esimerkiksi SVT:n aamu-tv:ssä keskiviikkona.
– Ylipäätänsä ajatus muuntuvasta viruksesta on epämiellyttävä. Mutta brittiläinen variantti ei näytä olevan aiempaa erilaisempi ja rokote näyttää toimivan siihen. Se voi toki levitä nopeammin.
– Sinänsä ei ole kysymys siitä, mikä variantti on kyseessä, vaan siitä, miten me toimimme. Samoilla rajoituksilla taistelemme myös tätä vastaan.
Ruotsalaiset viranomaiset eivät siis väheksy viruksen tuomaa huolta tartuntojen leviämiseen, mutta toppuuttelevat sen vaaraa.
Mitä Ruotsi tekee?
Ruotsi on halunnut rajoittaa muunnoksen leviämistä nimenomaan sulkemalla rajaliikennettä.
Ulkomaalaiset pääsevät matkustamaan Ruotsiin vain negatiivisella koronatestillä, joka saa olla korkeintaan 48 tuntia vanha. Ruotsalaisten tulee kotiinpalattuaan käydä testissä mahdollisimman pian.
Skellefteåssa akkutehtaalta lähtenyttä tartuntatilannetta hillitään alueellisilla rajoituksilla.
Koko maassa voimassaolevia suosituksia ja rajoituksia on pidennetty.
Tämän kuun alussa annettiin kuitenkin lupa käynnistää lasten ja nuorten harrastustoiminta.
Ruotsi poikkeaa Suomesta merkittävästi kasvomaskisuosituksessa. Ruotsissa sitä suositetaan käytettäväksi julkisessa liikenteessä aamu- ja iltapäiväruuhkassa.
Mitä seuraavaksi tapahtuu?
Hiihtolomat alkavat maanantaina Etelä-Ruotsissa ja jatkuvat porrastetusti maaliskuun puoliväliin saakka.
Julkisessa keskustelussa suurin pohdinta koskee nyt lomakautta ja sitä, mitä siitä aiheutuu tartuntamäärille.
Esimerkiksi hiihtokeskukset ovat auki. Niissä on käytössä lukuisia koronatoimia.
Anders Tegnell on varoittanut kolmannen aallon riskistä, mutta hän arvioi torstaina, ettei siitä ole vielä nähtävissä selviä merkkejä.
Lue tästä artikkelista uusimmat tiedot koronaviruksesta.
Lisää aiheesta:
Pääministeri Löfven: Ruotsi vaatii muiden maiden kansalaisilta negatiivisen koronatestituloksen
Näin Eurooppa yrittää tukahduttaa koronaepidemian – testejä rajoilla ja tiukennuksia maahantulosääntöihin
Uusien koronatapausten määrä on laskenut jo viikkojen ajan maailmalla – Euroopassa viidenneksen pudotus viikossa