Koronarokotusten ajanvaraus jatkuu Kuopiossa maanantaina. Ajanvarauspuhelin oli tänään auki ensimmäistä kertaa ja viidestäsadasta rokotusajasta osa jäi vielä varaamatta.

Aikoja ehdittiin tänään jakaa noin 300 ja 200 aikaa jäi jaettavaksi myöhemmin. Ajanvaraus oli tänään auki kello 10–15.

Alle 70-vuotiaiden riskiryhmäläisten rokotukset alkavat Kuopiossa tiistaina.

– Tiistain rokotusajat ovat jo täynnä, keskiviikon ajat olivat iltapäivällä melkein täynnä ja torstaille oli vielä hyvin tilaa, ylilääkäri Pauliina Sulku kommentoi.

Kaupungilta toivotaan, että ajanvaraukseen soittavat maanantaina vain ne, kenelle puhelimitse varattavat rokotukset on tässä vaiheessa tarkoitettu.

Kyseessä on Astra Zenecan rokote, jota annetaan alle 70-vuotiaille. Sitä vanhemmat eivät siis voi tällä hetkellä varata rokotuksia ajanvarauspuhelimesta.

Tänään noin joka kymmenes soittaja oli henkilö, joka ei kuulunut vuorossa olevaan rokotusryhmään. Ajanvaraukseen soitti yli 70-vuotiaita, jotka tiedustelivat rokotusten perään. Ylimääräiset kyselijät ruuhkauttavat numeroa ja vievät henkilökunnan aikaa.

Ajanvaraus tapahtuu jälleen maanantaina numerosta 044 718 6990 kello 10–15. Rokotusajan voi varata, jos on kuopiolainen tai tuusniemeläinen 68–69-vuotias, ja jos henkilöllä on vaikealle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus tai tila.