Pohjanmaan koronakoordinaatiotyöryhmä eli koronanyrkki ei tiukenna tällä hetkellä voimassa olevia suosituksiaan.

Perjantaina koolla olleen Pohjanmaan koronanyrkin puheenjohtaja, Vaasan sairaanhoitopiirin johtaja Marina Kinnunen kertoo, että keskusteluja vaikeutuneesta koronatilanteesta on käyty pitkin viikkoa. Yhteydessä on oltu myös aluehallintovirastoon.

Johtopäätös keskusteluista on se, että uusia suosituksia tai rajoituksia ei tässä vaiheessa tule. Esimerkiksi suositusta kunnille etäkouluun siirtymisestä ei nähdä tarpeelliseksi, toteaa Kinnunen.

Koronanyrkki on tyytyväinen siihen, miten kunnat ovat hoitaneet koulujen altistumistilanteet tähän saakka eli luokkia tai kouluja on siirretty etäopetukseen nopeasti heti kun on paljastunut altistumisia tai tartuntoja.

– Koemme, että laajempaan etäkouluun siirtymisellä tai lasten ja nuorten harrastustoiminnan rajoitusten kiristämisellä ei päästäisi käsiksi varsinaisiin ongelmakohtiin.

Kinnunen tähdentää, että nyrkin suositukset ovat jo nyt tiukat.

Niihin kuuluu muun muassa maaliskuun loppuun asti voimassa oleva suositus, että yli 10 hengen yksityistilaisuuksia ei järjestetä. Suositus koskee myös yli 10 hengen uskonnollisia tilaisuuksia.

Pikanäytteitä enemmän

Yhtenä keinona suitsia epidemian leviämistä koronanyrkki pyrkii lisäämään omaa pikadiagnostiikkaa, jotta koronatestitulokset saataisiin nopeammin, ja altistuneiden jäljittäminen tulisi helpommaksi.

– Tavoitteena on, että pääsisimme entistä enemmän ottamaan pikanäytteitä täällä omalla alueella, toteaa Kinnunen.

Marina Kinnusen mukaan silmä tarkkana seurataan myös tartuntatautilain päivityksen eduskuntakäsittelyä. Toiveissa on, että päivityksen myötä laki tuo myös alueen viranomaisille uusia mahdollisuuksia torjua epidemiaa.

Pohjanmaan koronanyrkki seuraa koronatilanteen kehittymistä tarkasti. Ensi viikoksi on sovittu kaksi kokousta.

Vaasan sairaanhoitopiiri kertoi tänään viidestätoista uudesta koronavirustartunnasta. Pohjanmaan kahden viikon ilmaantuvuusluku on 128. Viime päivinä tilanne on vaikeutunut erityisesti Vaasassa.

Lue myös: Vaasan koronatilanne on huolestuttava jo valtakunnallisestikin vertaillen – ylilääkäri: "Näillä rajoituksilla tartunnat eivät rupea talttumaan"