Paimion ja Sauvon alueen koronavirustilanne on viimeisen kahden viikon aikana heikentynyt Paimion-Sauvon kansanterveyskuntayhtymän mukaan merkittävästi.
Paimiossa on todettu kaksi tartuntarypästä, joista toinen on todettu työpaikalla ja toinen ryhmäharrastustoiminnassa. Ryppäistä on seurannut useita jatkotartuntoja ja laajoja altistumisia Paimiossa ja Sauvossa.
Osa koronatesteistä on lähetetty jatkotutkimukseen koronavirusmuunnoksen varalta.
– Toisesta koronaryppäästä odotamme lisätutkimusten valmistuvan parin viikon sisällä, sanoo Paimion johtava lääkäri Nora Hagelberg.
Hagelbergin mukaan Paimiossa todettujen tartuntojen jäljitystyö ulottuu naapurikuntiin.
Kuntayhtymän johtajan Eeva-Sirkku Pöyhösen mukaan kaikki ryppäisiin liittyvät tiedossa olevat tartunnat on saatu jäljitettyä.
Kuntayhtymä suositteli jo keskiviikkona alueen asukkaita vähentämään kaikki kodin ulkopuoliset sosiaaliset kontaktit minimiin.
Perjantaina THL:n koronatietokantaan on kirjattu neljä uutta koronatapausta.
Uusia rajoituksia loppukuun ajaksi
Perjantaiaamuna kokoontunut kuntayhtymän hallitus linjasi, että Paimion opiston opetustilat, sekä Paimion ja Sauvon kirjastojen asiakastilat suljetaan. Lisäksi julkiset harraste- ja sisäliikuntatilat ja kulttuuritilat suljetaan.
Rajoitukset astuvat voimaan lauantaina 13.2. ja jatkuvat näillä näkymin 28.2. asti.
Yhtymän hallitus suosittelee lisäksi alueen yksityisiä liikuntapaikkoja tekemään sulkemispäätöksen helmikuun loppuun saakka. Kuntayhtymä ei kuitenkaan voi edellyttää tätä yksityisiltä toimijoilta.
Koulujen osalta sulkutoimia ei tässä vaiheessa ole tarpeen tehdä.