Perusturvakuntayhtymä Akselin koronarokotusten ajanvaraus aukeaa maanantaina.
Rokotusajan voivat varata yli 80-vuotiaat ja 18–69-vuotiaat riskiryhmään kuuluvat henkilöt.
Yli 80-vuotiaat voivat soittaa tai varata ajan Akselin nettisivuilta. Riskiryhmäläiset voivat varata ajan vain soittamalla.
Ajanvarausjärjestelmä avataan kunkin viikon alussa, jolloin tiedetään rokotteiden määrä. Tällä hetkellä rokotteita tulee pieniä eriä.
Perusturvakuntayhtymä Akseliin kuuluvat Masku, Mynämäki ja Nousiainen.
Hoitoyksiköiden asukkaille ensimmäiset rokotteet
Akselista on soitettu kaikkein iäkkäimmille kuntalaisille jokaisen jäsenkunnan alueelta, kertoo perusturvakuntayhtymä verkkosivuillaan. Heille varattiin rokotusaikoja 48. Soittamista iäkkäille kuntalaisille jatketaan.
Valmiiksi on saatu myös iäkkäiden ympärivuorokautisten yksiköiden asukkaiden ensimmäiset rokotukset.
Akselissa on annettu kaikkiaan 763 rokotetta. Tammikuussa rokotuksia annettiin 446 ja helmikuussa rokotuksia on annettu 11. helmikuuta mennessä 317.