Yli 80-vuotiaiden massarokotuksiin Hämeenlinnan Verkatehtaalla varaudutaan myös ulkopuolisilla. Koronarokotuksiin osallistuu Tavastian ja HAMKin opiskelijoita ja SPR:n vapaaehtoisia.

Terveydenhuoltoalan opiskelijoiden tehtävänä on kirjata rokotuksia ja SPR ohjaa liikennettä.

Verkatehtaalle tulee yhden päivän aikana noin 350 rokotettavaa, ja ihmisiä saattaa kerralla olla lasiaulassa satakunta.

Verkatehtaalla rokotuspäivät ovat torstaista lauantaihin. Rokotusajat tälle viikolle on jo varattu. Palvelupäällikkö Heli Haapala Hämeenlinnan kaupungilta kertoo, että yli 80-vuotiaiden ja heidän omaishoitajiensa jatkorokotuksista kerrotaan myöhemmin.

– Tämän lisäksi koronarokotuksia jaetaan jatkuvasti hoivakodeissa ikäihmisille ja hoivan työntekijöille.