Ensimmäisen lääketieteellisen riskiryhmän eli alle 70-vuotiaiden koronarokotusajat varattiin loppuun heti keskiviikkona ajanvarausmahdollisuuden alkaessa. Aikoja pystyi varaamaan sähköisesti tai soittamalla koronaneuvontapuhelimeen. Aikoja oli varattavana 1 000.

Rokotteita on edelleen niukasti ja lisää aikoja avautuu ensi viikolla varattaviksi, kun rokotteita saadaan lisää, kertoo Turun kaupunki tiedotteessaan. Turun kaupunki tiedottaa lisää asiasta www.turku.fi/koronarokotus.

– Koronaneuvontapuhelimeen on tullut paljon soittoja, kertoo Turun tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Jutta Peltoniemi.

Vastaajaviesti kertoo, että uusia rokotusaikoja tulee, kun rokotetta saadaan lisää.

Hän korostaa, että terveyskeskusten ajanvarausnumeroihin ei pidä soittaa, kun haluaa varata ajan koronarokotukseen.

Riskiryhmät on määritelty THL:n verkkosivuilla www.thl.fi/koronarokote. Yli 70-vuotiailla käytetään eri koronarokotetta kuin 18–69-vuotiailla.

Rokotuksiin porrastetusti

Turku avasi torstaina yli 80-vuotiaiden koronarokotuksten sähköisen ajanvarauksen.

– Iäkkäiden rokotukset etenevät porrastetusti vanhimmista nuorempiin. Ikäryhmä 75–79-vuotiaat ja heidän jälkeen 70–74-vuotiaat. Rokotukset alkavat, kun valtaosa 80 vuotta täyttäneistä on rokotettu, Jutta Peltoniemi kertoo.

Turun terveysasemilla jatketaan edelleen myös soittoja yli 85-vuotiaille ja sitä vanhemmille turkulaisille ja heidät kutsutaan henkilökohtaisesti koronarokotukseen. Rokotuksia yli 85-vuotiaille annetaan joko Turun Messukeskuksessa tai terveysasemilla.