Vaasan sairaanhoitopiirin alueella on tänään torstaina kerrottu 39 uudesta koronavirustartunnasta.
Elen keskiviikkona ilmoitettiin vain yhdestä tartunnasta. Viivettä tulosten saannissa on ollut Tampereella muualta tulleen ruuhkan vuoksi. Tänään raportoiduissa tuloksissa on 2-3 päivää vanhoja tuloksia.
– Tartunnoista yli puolet on Vaasassa ja loput tasaisesti koko sairaanhoitopiirin alueelta, valitettavasti, toteaa ylilääkäri Juha Salonen Vaasan keskussairaalasta.
Vaasan tartunnoista puolet eli kymmenisen liittyy entisiin tartuntaketjuihin ja tartunnan saaneet ovat jo valmiiksi olleet karanteenissa. Kaikkien uusien tartuntojen lähdettä ei vielä ole saatu selvitettyä.
– Näitä, missä tartunnanlähde jää selvittämättä, alkaa olla jo enemmän, toteaa ylilääkäri Salonen.
Sen sijaan sairaalahoidossa olevien määrä on sairaanhoitopiirissä laskussa. Vaasan keskussairaalassa on tällä hetkellä hoidettavana 6 potilasta koronaviruksen vuoksi.
Myös hoivakotien tartuntamäärä on pikkuhiljaa kasvanut. Tartunnat ovat kuitenkin samoissa hoivakodeissa missä edellisetkin tapaukset.
– Onneksi ei ole tullut uusista hoivakodeista tartuntatapauksia. Kahdessa hoivakodissa, joissa on ollut aikaisemminkin tartuntoja, määrä on pikkuhiljaa lisääntynyt. Uudenkaarelpyyn hoivakodissa on nyt seitsemän tapausta ja Vaasan Kaarlentuvalla 11 tapausta. Joukossa on sekä hoitajia että asukkaita, Salonen summaa.
Lue täältä lisää Ylen korona-aiheisia uutisia Pohjanmaalta.