Alueellinen viranomaistyöryhmä on keskiviikkona linjannut, että Soiten alueella jatketaan koronaviruksen leviämisen perustasolla, vaikka taudin ilmaantuvuus on noussut. Nykyiset suositukset ovat voimassa 28.2. saakka.
Helmikuun alussa alueella todettiin yhdeksän uutta koronavirustapausta. Ne liittyvät Skellefteån tartuntaketjuun, kun Northvoltin akkutehdastyömaalla työskentelevät keskipohjalaiset saivat työmaalla tartuntoja.
Viidellä keskipohjalaisyrityksellä työntekijöitä akkutehtaalla – tartuntaketjusta tänään uusi koronatapaus
Kahden viime viikon aikana Soiten alueella on todettu 21 tartuntaa ja ilmaantuvuus on nyt 25,6/ 100 000 asukasta.
Viranomaistyöryhmän mukaan alueen virustilanne on kuitenkin rauhallinen, sillä tartunnan saaneet ja altistuneet on kartoitettu. Karanteenissa olevat kymmenet ihmiset testataan uudelleen karanteenin päätyttyä.
Huoli ikäihmisistä alkaa myös väistyä, sillä ympärivuorokautisen hoidon ja hoivan potilaat on rokotettu ja yli 80-vuotiaiden kotona asuvien joukkorokotukset on aloitettu.
Ruotsin akkutehdastyömaan ryppäästä levinnyt jo 24 tartuntaa Suomeen – THL: Noin puolella työmaalla sairastuneista virusmuunnos
Aluehallintovirasto taas omalta osaltaan on rajannut yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärän 20 henkilöön sisä- ja ulkotiloissa. Tämä määräys on voimassa 1.3. saakka. AVI suosittelee painokkaasti välttämään kaikkia fyysisiä kokoontumisia.
Keväästä laskien Soiten alueella on todettu 192 koronavirustapausta. Tällä viikolla uusia tartuntoja on löytynyt kolme, viimeisin todettu tapaus on keskiviikolta 10.2.