Koronarokotteet ovat tehneet hyvin kauppansa Kuopiossa. Kuopion yliopistollisen sairaalan henkilökunnasta rokotteen ovat ottaneet kaikki, kenelle sitä on jo tarjottu.
KYSin johtajaylilääkäri Antti Hedmanin mukaan rokotteiden ottamisessa ei ole ollut ongelmia Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin henkilökunnan kanssa.
– Minulla ei ole tiedossa yhtään henkilöä, joka olisi kieltäytynyt rokotteesta. Paremminkin olemme päinvastaisessa tilanteessa, eli meille tulee koko ajan kysymyksiä siitä, miksi minua tai meidän yksikköä ei jo rokoteta, Hedman sanoo.
Rokotusjärjestyksessä Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä noudatetaan THL:n ohjeita.
Koronaviruspotilaita hoidetaan suojavarusteisiin pukeutuneena, joten Hedmanin mukaan potilaiden hoitaminen onnistuu, vaikka vapaaehtoista rokotetta ei ottaisi. Henkilökuntaa ei siis tarvitse siirtää muihin tehtäviin sen perusteella, onko ottanut rokotteen vai ei.
– Myös jatkossa suojavarusteita käyttämällä voi olla samoissa työtehtävissä riippumatta siitä, onko ottanut rokotetta.