Tiistaina 9. helmikuuta todettiin Sotkamossa Terrafamen akkukemikaalitehtaan työmaalla uusi koronatartunta. Henkilö on työskennellyt viimeksi työmaalla kuusi päivää sitten.

Mahdollisten jatkotartuntojen selvittämiseksi käynnistettiin laajat seulonnat, jotka koskevat alueella työskenteleviä SKM Servicen ja Insta Automationin työntekijöitä, joita on yhteensä 37. Karanteeniin on tällä hetkellä määrätty 15 henkilöä.

Testaus on vielä kesken. Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari kertoo, että noin 1,5 viikon aikana Terrafamen akkukemikaalitehtaan ympäristössä sattuneet tartunnat eivät liity suoraan toisiinsa. Tämän takia karanteeneja ei ole esimerkiksi määrätty.

– Herättää huolen, että onko jotain, mitä ei tiedetä.

Myös tehdasalueelta jo poistuneita mainittujen yritysten työntekijöitä, jotka ovat 4. helmikuuta työskennelleet samoissa tiloissa SKM:n ja Instan työntekijöiden kanssa pyydetään hakeutumaan koronavirustestiin omalla paikkakunnalla.

Kainuulaisilla ei ole todettu uusia koronatartuntoja kohta viikkoon. Viimeisin tartunta kainuulaisella henkilöllä on ollut 4. helmikuuta.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.