Kuopiossa päästään ensi viikolla aloittamaan alle 70-vuotiaiden riskiryhmiin kuuluvien kuopiolaisten ja tuusniemeläisten koronarokotukset. Rokotukset aloitetaan tämän rokotusryhmän vanhimmista henkilöistä.
Rokotukset tapahtuvat Kuopion pääterveysasemalla Savotalon alakerrassa, osoitteessa Tulliportinkatu 17 E. Ajanvarauskanava avataan myöhemmin ja siitä tiedotetaan erikseen. Varattavia aikoja avataan rokotesaatavuuden mukaan.
Ensimmäisessä ajanvarauksessa rokotusajan voi varata, jos on 68–69-vuotias ja jos henkilöllä on vaikealle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus tai tila.
Näitä ovat elinsiirto tai kantasolusiirto, aktiivisessa hoidossa oleva syöpätauti, vaikea puolustusjärjestelmän häiriö, vaikea krooninen munuaissairaus, vaikea krooninen keuhkosairaus, lääkehoitoinen tyypin 2 diabetes tai Downin oireyhtymä.
Rokotusten onnistumisen kannalta on aivan olennaista, että ajanvaraukseen ottavat yhteyttä tässä kohtaa ne, jotka kuuluvat edellä mainittuihin riskiryhmiin. Tällä vältetään puhelinpalvelun ja rokotuspaikan ruuhkautuminen.
Eri rokotusryhmien rokotusaikatauluun vaikuttaa se, mitä rokotetta on saatavilla. Eri ryhmien rokottaminen tietyllä rokotteella perustuu THL:n ohjeisiin.