Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä kevensi tiistaina lasten ryhmäharrastustoimintaa koskevia suosituksiaan.

Jatkossa lähikontaktia sisältävät harjoitteet ovat mahdollisia alle 12-vuotiaiden ryhmissä tai joukkueissa.

Pelaaminen muita joukkueita vastaan ei edelleenkään ole sallittua eikä kilpailuja tai esiintymisiä tule järjestää.

Koronakoordinaatioryhmä korostaa tiedotteessaan, että alle 12-vuotiaiden harrastusryhmissä on jatkossakin suositeltavaa kokoontua aina samoissa kokoonpanoissa. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää kuorotoimintaan liittyviin riskeihin, sillä esimerkiksi musiikinopetuksessa suositellaan edelleen välttämään kuorolaulua.

Koronakoordinaatioryhmä piti yli 12-vuotiaiden nuorten harrastustoimintaan liittyvät suositukset ennallaan. Käytännössä turvavälejä tulee pystyä noudattamaan kaikessa nuorten sekä aikuisten harrastustoiminnassa.

Ylioppilaskirjoituksissa tavoitteena maakunnallinen malli

Maaliskuussa käynnistyvien ylioppilaskirjoitusten osalta koordinaatioryhmä suosittaa, että kunnat pyrkisivät järjestämään karanteenissa oleville abiturienteille mahdollisuuden osallistua kirjoituksiin. Tavoitteena olisi löytää Varsinais-Suomeen kuntien yhteinen malli.

Tällä hetkellä voimassa olevat suositukset mahdollistavat hybridimallin eli osittaisen lähiopetuksen järjestämisen lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa.

Ilmaantuvuusluku sadan tuntumassa

Työryhmä katsoo, että Varsinais-Suomi on yhä koronan leviämisvaiheessa eikä suositusten höllentämiselle muilta osin ole edellytyksiä.

Ilmaantuvuusluku Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella on pysynyt jo joitain viikkona sadan tuntumassa. Tiistaina ilmaantuvuus sataatuhatta henkeä kohden oli 103.

Positiivisten osuus testatuista on 2,6 prosenttia. Testattujen määrä on noussut ja lähenee 8 000 testiä viikossa.

Maakunnassa on löydetty 10 virusmuunnossa. Viime viikolla Turun satamassa ja lentokentän testauksissa löytyi yhteensä seitsemän koronapositiivista. Testejä satamassa ja lentokentällä tehtiin yli 360 kappaletta.

Ulkomaanmatkoilta ja työpaikoilta tuotujen tartuntojen määrä on hienoisessa laskussa. Niitä rekisteröitiin viime viikolla 14 kappaletta.

Maanantaihin mennessä Varsinais-Suomessa ensimmäisen koronavirusrokoteannoksen on saanut noin 16 900 ihmistä ja lähes 6 000 on saanut tehosteannoksen.

Lue lisää:

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin ylilääkäri pitää lasten ja nuorten liikuntaharrastusten jatkumista oikeana – tartuntoja tullut hyvin vähän