Pirkanmaan pandemiaryhmä kertoi tiistaina uusimmat tiedot koronatilanteesta. Asiantuntijoina olivat TAYSin johtajaylilääkäri Juhani Sand sekä infektioyksikön ylilääkäri Jaana Syrjänen ja apulaisylilääkäri Janne Laine.
Ylen toimittajat Anu Leena Koskinen ja Antti Palomaa seurasivat infoa. Yle listasi tärkeimmät kysymykset ja vastaukset.
1. Onko rantautunut uusia virusmuunnoksia?
Ärhäkät virusmuunnokset ovat aiheuttaneet tautiryppäitä ja huolta Suomessa. THL on mallintanut laskelmien pohjalta virusmuunnosten mahdollisia leviämisiä. Kaikissa vaihtoehdoissa arvio on, että uutta virusmuunnosta esiintyy yhtä paljon kuin vanhaa viruskantaa noin kolmen kuukauden kuluttua.
Virusmuunnoksia on tullut lisää myös Pirkanmaalle.
Pirkanmaalla on todettu yhteensä kahdeksan muuntovirustapausta: neljä Britannian varianttia ja neljä Etelä-Afrikan varianttia. Puolet molempien virusmuunnosten tartunnoista on saatu ulkomailta.
Pirkanmaalla on todettu ainakin yksi tartunta, joka liittyy Ruotsin Skellefteån akkutehdastyömaan koronaryppääseen.
2. Onko TAYSin tartuntaketju saatu kuriin?
TAYSin syöpäosastolla ja Hatanpään sairaalan neurologisella osastolla on ollut yhteensä 29 tartuntaa.
Tays Keskussairaalan syövänhoidon osaston tartuntaketju on sammunut ja osasto on jälleen avattu. Tays Hatanpään kuntoutusosasto avataan ensi viikolla, kun henkilökunnan karanteenit ovat päättyneet.
3. Saadaanko rokotteita lisää ja milloin?
Pirkanmaalla on ollut vaikeuksia saada koronarokotteita. Tästä syystä ikäkohtaiset rokotukset ovat olleet käytännössä jäissä.
– Tällä hetkellä tilanne näyttää vähän valoisemmalta. Astra Zenecan rokotetta pitäisi saapua Pirkanmaalle lähipäivinä, Juhani Sand sanoo.
Syrjäsen mukaan Astra Zenecan rokotteen on todettu olevan tehokas, vain Etelä-Afrikan varianttiin sen teho voi olla nykytiedon valossa hieman heikompi.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suositteli viime viikolla rokotusvälin pidentämistä 12 viikkoon. Tästä syystä tehosterokotteen antamista myöhennetään.
4. Onko baareista tullut lisää tartuntoja?
Baaritartunnat ovat edustaneet suurta osuutta Pirkanmaan uusista tartunnoista. Sairaanhoitopiiri sai niitä kuriin tiedottamalla mahdollisista altistuneista Twitterissä. Hyvä kehitys on jatkunut, sillä baareista tuli vain kaksi tartuntaa.
Viime viikolla uusia tartuntoja todettiin 134. Niistä 71 prosentin lähde pystyttiin jäljittämään. Suurin osa tartunnoista on peräisin Pirkanmaalta. Sairastuneista yli kolmasosa oli edeltävästi karanteenissa. Eniten tartuntoja oli 20–29-vuotiailla.
– Epidemia on kuin vikurihevonen, jota me jäljittäjät yritämme olla päästämättä laukalle, infektioyksikön ylilääkäri Jaana Syrjänen kuvaa jäljitystyötä.
Hän tsemppaa ihmisiä käymään herkästi koronatestissä, että tartuntaketjut saadaan katkaistua.
Karanteenissa oli Pirkanmaalla maanantaina 1 300 ihmistä.
Jäljitetyistä 95 tapauksesta 35 tuli perheiden sisältä. Perheiden sisälle tartunnat ovat tulleet edellisviikkojen tartunnan lähteistä. Sukulaisten tai ystävien tapaamisesta tartunnan sai 18 henkilöä. Yksityisistä juhlista sairastui 15 henkilöä. Työpaikalta tuli 12 tartuntaa kuudessa eri työpaikassa. Ulkomailta tuli viisi tartuntaa. Vapaa-ajan harrastuksista tuli kolme tartuntaa.
5. Tuleeko suosituksiin muutoksia?
Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä ei tehnyt tiistaina uusia linjauksia. Nykyiset suositukset ovat voimassa 1. maaliskuuta asti, eikä sairaanhoitopiirin epidemiatilanne edellytä pandemiaryhmän mukaan linjausten kiristämistä.
Vuoden alusta käynnistyneet lasten ja nuorten harrastukset eivät ole aiheuttaneet merkittävästi tartuntoja ja ne voivat jatkua nykymuotoisina. Koululaisten hiihtolomalla suositellaan vältettäväksi matkustamista koronan leviämisvaiheen alueille.
– Emme halua ottaa kantaa loman viettoon muuta kuin että mahdollisimman turvallisesti pyritään järjestämään lomailut, Juhani Sand sanoo.
Pirkanmaalla on kymmenen hengen kokoontumisrajoitus voimassa. Sandin mukaan sylivauvoja ei tarvitse laskea kymmenen hengen rajoitukseen kuuluvaksi.
Pirkanmaa on ollut pitkään kiihtymisvaiheessa koronan osalta. Alueella on tiukat suositukset käytössä, ainoastaan nuoria koskevia rajoituksia on avattu.
Harrastamista on sallittu kymmenen hengen ryhmissä myös sisätiloissa, koska Pirkanmaalla on tullut hyvin vähän tartuntoja harrastuksista tai koulusta. Yläkoulut ja toinen aste ovat pääsääntöisesti pystyneet antamaan lähiopetusta.
Lue lisää:
Viisi uutta tartuntaa TAYSin työntekijöillä: nyt yhteensä 29 on saanut sairaalassa tartunnan
Baaritartunnat on saatu tukahdutettua Twitterin avulla Pirkanmaalla, infektiolääkäri: "Ihmiset ovat osanneet hakeutua testeihin", Yle seurasi suorana
Abeille suositellaan omaehtoista karanteenia ja penkkareiden siirtämistä, virusmuunnoksia tullut lisää – Yle seurasi Pirkanmaan koronainfoa
13 vanhusta kuollut, hoitajat kertovat pelosta mennä töihin: Super syyttää, ettei hoitajille anneta kunnon maskeja, työnantaja kiistää