Jyväskylässä koronavirustilanne on edelleen epidemian huonoimmassa eli leviämisvaiheessa (jyvaskyla.fi). Tartuntojen määrä on kuitenkin kääntynyt laskuun toissaviikkoisen ennätyksen jälkeen.
Uusia tartuntoja kirjattiin Jyväskylässä viime viikolla 123. Toissa viikolla tartuntoja ilmeni noin 240. Tartuntojen lähde saatiin viime viikolla selville yhä 78 prosentissa tapauksista.
Tartuntoja on todettu perjantaista sunnuntaihin 50 kappaletta ja maanantaina kello 14 mennessä jo 22, kertoo Jyväskylän tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä.
– Tapausmäärät ovat edelleen suuria ja tartuntoja riittää kaikenikäisillä. Kyllä tästä kannattaa olla huolissaan. Riski on, että tauti leviää edelleen väestöön. Kaikkien soisin miettivän nyt kokoontumisia, että saataisiin tautia vähemmäksi ja tartuntaketjut kuriin ja haltuun taas, sanoo Käsmä.
Jyväskylä tiukensi leviämisvaiheeseen siirtymisen jälkeen koronarajoituksia. Yläkoululaiset olivat viime viikon etäopetuksessa, mutta palasivat tänään maanantaina taas lähiopetukseen.
Alle 18-vuotiaiden liikuntaharrastukset ovat edelleen tauolla ja niiden avaamista kaupunki pohtii tautitilanteen valossa loppuviikosta.
Tauti tarttuu perhepiireissä
Eniten koronatartuntoja on saatu Jyväskylässä viime viikolla perhepiirissä. Korona on kaupungin mukaan levinnyt myös kavereiden ja harrastusten parissa. Tartuntoja on saatu myös jonkin verran kouluissa ja työpaikoilla.
Jyväskylässä suurin osa koronaan sairastuneista on ollut viime aikoina 16-25-vuotiaita. Alle 12-vuotiailla on todettu myös kymmeniä tartuntoja, mutta yläkouluikäisten tartunnat ovat olleet yksittäisiä. 25-50-vuotiallakin tartuntoja on todettu kymmeniä. Myös 51-65-vuotiaiden keskuudessa koronatartunnat ovat lisääntyneet.
– Työikäisten tulee kiinnittää huomiota maskien käyttöön vapaa-ajalla sekä työpaikoilla. Maskeja tulee käyttää myös työkavereiden kanssa keskusteltaessa ja tauot tulee järjestää porrastetusti siten, että taukotilassa voidaan pitää turvavälit ja pitkiä altistumisaikoja ilman maskeja ei pääse muodostumaan, painottaa Käsmä.
Jyväskylässä pahentunut koronatilanne on ruuhkauttanut ajoittain koronatestausta. Tällä hetkellä testiin pääsee päivässä ja testituloksen saa Käsmän mukaan parin päivän sisällä.
Käsmä sanoo, että heikentynyt koronatilanne näkyy koronatestimäärissä. Viime viikolla Jyväskylässä tehtiin ennätysmäärä, 3700 koronavirustestiä. Positiivisia otetuista näytteistä oli 3,3 prosenttia. Joulun jälkeen testimäärät olivat noin 1500 testiä viikossa.
Tartuntoja ympäri maakuntaa
Jyväskylä on ollut nyt toista viikkoa koronan leviämisvaiheessa. Muut Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kunnat ovat edelleen epidemian kiihtymisvaiheessa.
Keski-Suomen koronatilanne on ilmaantuvuuslukujen valossa tällä hetkellä Suomen kolmanneksi vakavin. Tartuntojen ilmaantuvuusluku on Keski-Suomea korkeampi vain Uudellamaalla ja Itä-Savossa. Keski-Suomen ilmaantuvuusluku on nyt 126,4, kun koko maan lukema on 91,7.
Ilmaantuvuusluku kuvaa tapausten määrää 14 vuorokauden aikana 100 000 asukasta kohti.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan koronatartuntoja on todettu Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä viimeisen kahden viikon aikana 320. Sitä edeltävien 14 vuorokauden aikana tapauksia kirjattiin 97.
THL on kirjannut maanantaina 8. helmikuuta Jyväskylän lukuisten tartuntojen lisäksi Keski-Suomessa neljä uutta tartuntaa Muuramessa, kolme Laukaassa, kaksi Äänekoskella sekä Keuruulla ja Jämsässä molemmissa yhdet uudet tapaukset.
Tartunnat päivittyvät THL:n tilastoon jopa useiden päivien viiveellä.
Johtajaylilääkärin mukaan yksi uusi virusmuunnos löytynyt Keski-Suomesta
Koronapotilaiden sairaalahoidon tarve ei ole Keski-Suomessa kääntynyt merkittävään kasvuun. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä Keski-Suomessa vain yksittäisiä koronapotilaita, toteaa Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva.
Palonevan mukaan Keski-Suomessa on hiljattain todettu myös yksi uusi koronaviruksen herkemmin tarttuva muunnos.
– Se on pystytty eristämään niin, ettei se leviä. Käsittääkseni tapaus olisi muualta Suomesta tuotu. Muunnosta ei ole laajasti Keski-Suomessa todettu, sanoo Paloneva.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto päätti jatkaa viime viikolla kokoontumisrajoituksia maaliskuun alkuun asti.
Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kunnissa tämä tarkoittaa, että sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan maaliskuun alkuun saakka järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu enintään 10 henkilöä. Tämä edellyttää, että läsnäolijoiden turvallisuus voidaan järjestettävissä tilaisuuksissa taata.