Pirkanmaalla kerrottiin maanantaina viidestä uudesta koronatartunnasta. Luku on pitkästä aikaa pieni.

Fimlab tutki sunnuntaina alueelta yhteensä 672 koronanäytettä.

Sunnuntaina kerrottiin 23 tartunnasta.

Yhteensä todettuja tartuntoja on nyt 2 515.

TAYSin alueella on koronan takia sairaalahoidossa 23 potilasta. Koronaan liittyen on ollut 54 kuolemaa.

Virusmuunnokset ovat aiheuttaneet Suomessa viime aikoina ärhäköitä ryppäitä. Pirkanmaan pandeamiaryhmä kertoo viimeistään tiistaina, onko Pirkanmaalle tullut uusia virusmuunnoksia.