Kouvolassa Eskolanmäen koulussa ja Pyhtään Huutjärven koulussa palataan maanantaina lähiopetukseen.

Molempien koulujen oppilaat neljäsluokkalaisista yhdeksänteen luokkaan olivat viime viikon ajan etäopetuksessa.

Etäopetukseen siirryttiin kouluissa todettujen koronatartuntojen takia, jotta tartunnat eivät leviäisi.

Päätös lähiopetukseen palaamisesta Eskolanmäen koulussa Kouvolassa ei ollut vaikea.

– Viikon seurannassa on voitu nähdä, että koulussa ei ole leviävää epidemiaa, ja kouluun on turvallista taas palata, Kouvolan kasvatus- ja opetusjohtaja Veikko Niemi kertoo sähköpostitse.

Niemen mukaan etäopetus oli sujunut selvästi viime kevään etäopetusjaksoa selvästi paremmin, ja oppilaat oli saatu hyvin kiinni Teamsillä.

Eskolanmäen koulussa jaettiin viime viikon tiistaina ruokapaketteja etäopetuksessa oleville oppilaille.

– Ruokapaketin nouti reilut puolet oppilaista, Veikko Niemi kertoo.

"Etäopetus ei enää perusteltua"

Myöskään Pyhtäällä ei nähty tarpeelliseksi jatkaa etäopetusta Huutjärven koulussa. Huutjärven koulun 4.–9.-luokkalaiset oppilaat siirtyivät etäopetukseen perjantaina 29. tammikuuta.

Lue lisää: Huutjärven koulu Pyhtäällä siirtyy etäopetukseen – koulussa tällä viikolla neljä koronatartuntaa

Kunnanjohtaja Jouni Ehon mukaan tilannetta käytiin läpi viime viikon torstaina Kymsoten kanssa, eivätkä Kymsoten tilastot kunnan tartuntatautitilastosta tai infektioylilääkärin näkemys antaneet perusteita jatkaa poikkeusjärjestelyjä.

– Lähiopetuksen keskeyttäminen on erittäin raju toimenpide, jota ei voi pitkittää ilman painavia perusteita. Tällä hetkellä näitä perusteita ei ole, joten lähiopetukseen palaaminen on ainoa perusteltu toimenpide, Jouni Eho kertoo kunnnan tiedotteessa.

Ehon mukaan kunta seuraa tilannetta yhdessä Kymsoten kanssa päivittäin.

Jos oppilas on määrätty karanteeniin, etäopetus jatkuu karanteenin ajan.

Lue lisää: Toinen koulu Kymenlaaksossa siirtyy etäopetukseen – nyt vuorossa on Eskolanmäen koulu Kouvolassa