Länsirajalla Tornion näytteenottopisteessä on todettu kahden viime vuorokauden aikana jo kymmenen koronavirustapausta, joiden arvellaan olevan peräisin Northvoltin tehtaalta Skellefteåsta. Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin tiedotteen mukaan ensi viikolla selviää, onko tartunnoissa kyseessä brittityyppinen muuntovirus.

Sairaanhoitopiirin tiedotteessa mainitaan, että työntekijät kertovat yhden Northvoltin tehtaan tuotantoyksikön olevan suljettuna lukuisten koronavirustartuntojen vuoksi. Työntekijöitä on siksi palaamassa Suomeen ja kotipaikkakunnilleen.

Negatiivisen testituloksen tehtaalla tai rajalla antaneita kehotetaan hakeutumaan uudelleen koronavirustestiin 72 tunnin kuluttua negatiivisesta näytteestä.

Tiedotteen mukaan Northvoltin tehtaalla Skellefteåssa on todettu yli 20 brittityyppistä muuntovirustapausta. Virusmuunnoksen aiheuttama koronavirustauti ei ole vaarallisempi, mutta tarttuu eteenpäin herkästi.

Lue lisää:

Skellefteåsta palanneita Northvoltin työntekijöitä kehotetaan koronatestiin myös oireettomina