Suomessa on raportoitu 368 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL. Viimeisen kahden viikon aikana tartuntoja on todettu 4 928, mikä on 986 enemmän kuin edellisen kahden viikon aikana.

Uusista tartunnoista hieman yli kolmannes eli 133 tartuntaa on todettu Helsingissä. Kymmeniä tartuntoja oli myös pääkaupunkiseudun kaupungeista Vantaalla (34) ja Espoossa (20).

Ilmaantuvuusluku on nyt Uudellamaalla yli 160, kun se koko maassa on keskimäärin 90. Ilmaantuvuus esittää koronavirustartuntojen määrää sataatuhatta asukasta kohti viimeisen kahden viikon aikana.

Suomessa on todettu tähän mennessä kaikkiaan 47 262 tartuntaa. Näistä muuntuneen koronaviruksen aiheuttamia tartuntoja on hieman yli 200.

Koronavirustestejä on tehty yhteensä 2,9 miljoonaa.

Virukseen aiheuttamaan tautiin liittyviä kuolemia on perjantain tietojen mukaan 692.

Koronarokotteen saanut noin 169 000 ihmistä

Suomessa koronarokotteita on annettu yli 169 000 ihmiselle, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL. Luku on kasvanut eilisestä noin 5 000 rokotteella.

Lisäksi toisen rokoteannoksen saaneita on Suomessa yhteensä reilut 48 000.

Ikänsä puolesta riskiryhmäläisiksi katsottavista yli 70-vuotiaista ainakin ensimmäisen rokoteannoksen saaneita on yli 65 000. Selvästi eniten rokotettuja on rokotusjärjestyksen mukaisesti yli 80-vuotiaiden ja sitä vanhempien joukossa.

Eniten rokoteannoksia on annettu Helsingin ja Uudenmaan, Pirkanmaan sekä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirien alueilla.

Lue myös:

Uusimmat tiedot Uudeltamaalta

Uusimmat tiedot koko maasta