Huhtasuon yhtenäiskoulusta yhteensä 33 henkilöä ja Puuppolan koulusta 18 oppilasta on määrätty karanteeniin.
Mahdollinen altistuminen on tapahtunut kummassakin koulussa 1. tai 2.2. Karanteeni kestää 14 vuorokautta altistumisesta.
Lisäksi terveydenhuolto on pyytänyt yhteensä noin kolmeakymmentä oppilasta Puuppolan ja Kypärämäen kouluilta käymään koronatestissä. He voivat palata kouluun ilman karanteenia, jos testitulos on negatiivinen.
Terveydenhuolto on ollut yhteydessä sekä karanteeniin että vain testiin määrättyjen oppilaiden huoltajiin ja ohjeistanut käytännöstä.
Altistumisriskin arvioinnista apua karanteenien rajaamiseen
Uudella altistumisriskin arvioon perustuvalla käytännöllä halutaan rajata pitkä karanteeni mahdollisimman pieneen joukkoon oppilaita, kaupunki kertoo tiedotteessaan.
Jos terveydenhuolto arvioi yhdessä koulun kanssa osalla oppilaista olleen hyvin vähäinen altistumisriski, terveydenhuolto voi ohjeistaa, että käynti testissä riittää, eikä laajaa joukkoa tarvitse asettaa karanteeniin. Jos testitulos on negatiivinen, voi oppilas palata kouluun tuloksen saatuaan ilman pitkää karanteenia.
Karanteeniin asettaminen on varotoimenpide, jolla rajoitetaan kulkemista, kunnes tiedetään, onko virukselle altistuminen aiheuttanut tartunnan ja mahdollinen tartuntaketju saadaan katkaistua.
Lue myös:
Jyväskylän yläkoululaiset palaavat lähiopetukseen ensi viikolla