Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt höllentää tilaisuuksien ja tapahtumien osallistujamäärää Keski- ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiireissä.

Ensi tiistaista lähtien sairaanhoitopiireissä saa järjestää enintään 20 hengen tilaisuuksia sekä sisä- että ulkotiloissa. Tähän saakka yleisömäärä oli rajattu kymmeneen ihmiseen.

Kuitenkin Vaasan sairaanhoitopiirin alueella tiukempi 10 hengen kokoontumisrajoitus säilyy ennallaan.

Rajoitukset ovat voimassa maaliskuun alkuun.

Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on koronaviruksen perustasolla, mikä on kolmiportaisella asteikolla lievin. Silloin tartuntoja esiintyy melko vähän.

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on taas koronaepidemian kiihtymisvaiheessa ja Vaasan sairaanhoitopiiri leviämisvaiheessa.